Olen aina ollut kahvi-ihminen. Teetä on tullut juotua hyvin marginaalisia määriä kahviin verrattuna. Kun tee oli tuolla nuoruudessa mielestäni aivan kamalaa. Ja suoraan sanottuna, se peruslipton, pussitee, jota suomessa niin monin paikoin teenä mainostetaan on ihan hirveää.

Ns. oikean teen makuun pääsin kun luin joskus vuosia sitten Frank McCourtin kirjat Seitsemännen portaan enkeli ja Amerikan ihmemaassa. Joissa neuvottiin miten tee kuuluu valmistaa ja nauttia. Ja se irtopuruista haudutettu tee on ihan eri ainetta kuin pussitee. Trust me. Ja jos et ole näitä kirjoja lukenut, niin suosittelen. Kirjailija kertoo omasta lapsuudestaan köyhässä katolilaisessa perheessä Irlannissa, ja onpa tämä herra saanut Pulitzer palkinnonkin, jota ei käsittääkseni ihan jokainen riipustelija saa. Kyseiset kirjat muuten saivat minuun iskettyä vietävän matkakuumeen, ja oli pakko lähteä Irlantiin. Joten kalliiksi noiden kirjojen lukeminen saattaa tulla :o)

Ollessani Kiinassa, tee tuli vieläkin tutummaksi. Oletettavasti kyseessä oli vihreä tee, jota tarjottiin jokaisessa kiinalaista ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Ensimmäisinä päivinä tosin emme olleet ihan varmoja siitä oliko tuo vaalean vihertävä neste kupissa tarkoitettu puikkojen pesuun vai juomiseen. Jokaiseen tekemäämme reissuun, oli se sitten keltaisille vuorille tai Pekingiin, oli ympätty käynti tea housessa. Siellä meidät opetettiin juomaan teetä oikealla tavalla. Ja se on muuten sitten yhtä monimutkainen laji kuin viinin maistelu. Paitsi että sen teen saa nielaista, viiniä ei kai maistelussa ole tarkoitus muuta kuin huljutella lasissa ja suussa ja sylkäistä menemään (mitä tuhlausta!). Näiden tea house visiittien perimmäinen tarkoitus oli saada tyhmät turistit ostamaan ihan peruskamaa (upeasti pakattuna tosin!) törkeän kalliiseen hintaan. Pekingin reissulla jäin harmittelemaan, kun en ostanut paikassa myytäviä teemukeja, joissa kuva vaihtuu kun siihen kaataa kuumaa vettä. Hinta huimasi, 7€ kpl. Onneksi en ostanut, koska sain samanlaiset mukit myöhemmin Shanghaista muistaakseni 2,5€ kpl. Teen hinnoista näissä laitoksissa en tiedä, koska en sitä ostanut, vaan suosin pieniä teemyymälöitä, joita Kiinasta löytyy runsain mitoin ja joissa tee oli edullista.

Kiinalaiset tea houset tarjoilivat muuten käsittämättömän hyviä haudutettuja hedelmä- ja marjateitä. Minä, joka kulutan pääsääntöisesti earl greyta, jouduin ihan hurmioon näiden herkkujen kanssa. Kiinassa teen sekaan haudutettiin myös ruusun nuppuja, jotka kuulemma kirkastavat hipiää. Ja toki sitä teetä sitten tuli tuotuakin. Oolong-teetä, jasmiiniteetä parissa eri muodossa. Toisessa laadussa teeköntin sisään on piilotettu kuivattu kukka, ja kun teen pistää kannuun hautumaan, se avautuu kauniisti. Ja tätä teetä varten piti toki ostaa sitten lasinen teekannu. Ohuen ohutta lasia. Olin aivan varma, että kannu on loppupeleissä tuhansina sirpaleina sen kotiin saatuani, mutta eipäs vaan ollutkaan. Se kesti lentomatkan Kiinasta Suomeen ja parin viikon reissuilun kotimaassakin. Mutta se ei kestänyt kotioloja. Parin käyttökerran jälkeen kannu odotti tiskivuoroaan tiskialtaassa, ja P-veli tiputti sen päälle (vahingossa tosin) juomalasin. Kannun siroakin sirommasta nokasta lähti pala irti, eikä sitä saanut korjattua. Kaunis esine oli siis käyttökelvoton. Koska toki se pala irtosi juuri sellaisesta kohdasta, että teen kaataminen kannusta odottavaan kuppiin oli mahdotonta. Lienee turha mainita, että kotiin palattuani ja ekan kerran käytyäni kaupoilla, samanlaisia teekannuja löytyi mm. Kodin Ykkösestä. Ja ihan kohtuulliseen hintaankin.

Tähän hyvinkin polveilevaan teeaiheiseen kirjoitukseen minut inspiroi tämä. Ja lienee turha sanoa, että ne Kiinasta vaivalla raahamani teet ovat edelleen avaamattomina kauniissa purkeissaan maustekaappini ylimmän hyllyn koristeena...