Kun tässä äitiyslomalla nyt sattuu olemaan aika ajoin ihan luppoaikaakin, huolimatta siitä, että tuo pikkukaveri on joululomalla eikä tarhassa, niin tulee tuijotettua telkkaria. Ja erityisesti päiväsaikaan. Nelonen tarjoaa meille äitiyslomalaisille ja muille kotona oleville sarjan raskaana olevista synnyttävistä naisista perheineen. Käsittääkseni sarja on kanadalainen, mutta ihan varma en ole.

No juu, sehän on selvä että kulttuurieroja synnytyksissäkin on. Mutta itseäni on eniten ihmetyttänyt se, että moni nainen haluaa synnytykseen mukaan miehensä lisäksi myös omat sisaruksensa ja vanhempansa tai muita läheisiä. Monesti huone on täynnä jengiä pällistelemässä synnyttäjän jalkoväliin. Eilen kuitenkin pisti mietityttämään erään synnyttäjän mielenterveys. Tämä kun halusi neljä lastaan synnytykseen mukaan. Ja koska äidin terveydentila esti lasten läsnäolon, näytettiin sitten lapsille jälkeenpäin synnytysvideo. Ja siinä videolla todellakin näkyi kaikki. Vanhimman mielestä koko juttu oli ällöttävä. Perheen ainoa poika, ehkä 6v tuijotti videota kuin halvaantuneena, ei pystynyt kääntämään katsettaan ruudusta.

Itselleni riittää ihan se, että Mies on synnytyksessä mukana. Ketään muuta en sinne edes hänen lisäkseen halua. Jos Mies ei pääsisi menoon mukaan, tukihenkilöikseni valikoituisi Pikkusisko tai äitini. Villeissä kuvitelmissanikaan ei ole koskaan tullut mieleen viedä lapsia katsomaan synnytystä. Sen verran hurjaa touhua se on, eikä ihan varmasti kauhean hyvä kokemus pienen lapsen psyykelle. Kun en usko että sinne alapäähän tuijottaminen on lapsen isällekään mitenkään mieltäylentävä kokemus. Kun en itsekään mielelläni katselisi kenenkään punnertavan pihalle tuollasta 3-5 kiloista ipanaa.

Toinen kummastuttava juttu näissä rapakontakaisissa sarjoissa on se, että kun lapsen pää on saatu pihalle, niin sitä pitää sitten koskettaa. Kun ihan muutaman hetken päästähän sen lapsen saa syliin noin muutenkin. Ehkä olen jotenkin kummallinen yksilö, mutta en tosiaankaan tunne mitään mielenkiintoa nähdä tai koskettaa jalkovälissäni olevaa lapsen päätä. Tai edes nähdä sitä miten se lapsi sieltä ulos tulee. Että meidän toisenkaan lapsen syntymää ei ihan niin hartasti kuvata tai videoida. Jotkut asiat on vaan parempi jättää hieman hämärän peittoon.

Ihan noin niin kuin mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta kysynkin, että kuinka moni äiti on kanssani ihan eri mieltä asiasta. Siis että koko synnytys videoidaan ja esitetään sitten lapsille tai sukulaisille (oijoi, ihan hykerryttää ajatus siitä mitä isäni tai appiukkoni sanoisi jos moisen synnytysvideon heille esittäisin jonkun visiitin lomassa..).