Tällä viikolla koitti se kamala hetki, kun molemmat pojat aloittivat päivähoidossa ihan täyspäiväisesti. Äidille viikko on ollut henkisesti niin kovin raskas, mutta ei kai se ihan helppoa ole Miehelle tai pojillekaan. Yöt ovat olleet melko levottomia, kun kuopus kaiketi unissaan käsittelee päivän tapahtumia ja kitisee pitkin yötä. Havaittavissa on myöt jonkunasteista eroahdistusta, pikkuinen kun ei voi olla kotona hetkeäkään ilman että äiti on näköpiirissä.

Hoitopäivät ovat sujuneet ihan hyvin. Pientä itkuilua on ollut ilmassa, mutta kuopus on jäänyt aamuisin hoitoon ihan ilman itkuja. Esikoinen sen sijaan itkeskelee ihan joka aamu. Itkuhan päättyy miltei samassa kun äiti häviää ovesta ulos, mutta kyllä se vaan on vaikeeta lähtee töihin ja jättää lapsi itkemään. Jotenkin jännästi Miehen iltavuoroviikot, jotka olivat aiemmin minulle ihan hirvittävän raskaita, ovat nyt sitten muuttuneetkin kivoiksi. Siis siinä mielessä, että pojat viedään myöhemmin hoitoon ja minä menen aikaisin aamusta töihin ja pääsen jo kolmen aikaan lapset hakemaan kotiin. Hoitopäivät ovat siis pituudeltaan viikosta riippuen noin 5-7h, joka on mielestäni ihan kohtuullinen.

Pojathan siis ovat samassa ryhmässä, joka on hyvä ja huono juttu. Näin alkuun hyvä siksi, että isoveljestä saattaa olla pikkuveljelle henkistä tukea. Ja huono siksi, että yleensä kuulemma isommat sisarukset vahtivat pienempiä hoidossa unohtaen kokonaan omat leikkinsä. Eilen poikia hakiessani kyllä molemmat leikkivät omiaan, Janne muiden lasten kanssa ja Antti yksin. Että ehkä tuo pieni ikäero on tässäkin vaan hyväksi.

Ihan rehellisesti on pakko tunnustaa, että tämä viikko ei ole ollut työnantajalle kovin hyvä, kun puolet tämän äidin aivokapasiteesti on koko ajan lasten luona päiväkodissa. Mietin mitä he just nyt puuhaavat ja onko kaikki hyvin ja ymmärretäänkö Anttia, kun reppana ei osaa vielä puhua. Ja jääkö pikkuinen muiden jalkoihin, kun ei vielä kävele. Toisaalta taas, pikkuveljenä olo on opettanut pitämään kovin hanakasti puoliaan, joten mitään kovin suurta vääryyttä tuskin pääsee huomaamatta tapahtumaan. Ennen kaikkea on ihan järkyttävää huomata, että äidin pieni vauva on kasvamassa isoksi pojaksi.