Tulevana viikonloppuna on PAKKO päästä vaateostoksille. Tai lähinnä siis hankkia housut. Jannen odotusajalta minulla on yhdet caprit ja yhdet pitkät housut. Nyt kun caprikelit ovat auttamatta takanapäin, eikä verkkareissa oikein kehtaa töihin tulla, niin kai se on toiset housut jostain löydettävä. Koska olen perseeni onnistunut levittämään melkoiseksi tässä viimeisen vuoden aikana, niin se housujen löytäminen on ihan oma projektinsa. Huoh. Ei nappaa sitten yhtään.

Koska viikonloppuun on vielä aikaa, ja housut eivät enää oikein mahdu kiinni, on ollut pakko keksiä vaihtoehtoisia keinoja pukeutumiseen, jotta voin edes jotenkin säädyllisesti mennä ihmisten ilmoille. Sain lopulta hankittua henkkamaukan tuubit (kiitos Pikkusiskolle), joten hieman helpottaa tämä pukeutumisen tuska. Tänä aamuna farkkujen vetoketju oli pakko jättää auki. Yksinkertaisesti siitä syystä, että sen ahtaminen kiinni on ihan liian tuskaista, niin minulle kuin tulokkaallekin. Oikeasti tämä olisi pitänyt tehdä jo viikko sitten, mutta minkäs teet, en oikein lämpeä ajatukselle kulkea vetskari auki ympäri kyliä. Koska vetoketju auki eivät housut pysy jalassa noin ollenkaan, vaan valuvat koko ajan puolitankoon tuubista huolimatta, on ongelma ratkaistu hiuslenkin avulla. Hiusklenkki on pujotettu napinläpeen ja siitä sitten edelleen kiinni farkun nappiin. On hieman varmempi olo, kun ei tarvitse pelätä housujen tippuvan, ja ennen kaikkea helpompi kun housut eivät koko aikaa purista. Tää raskaus tekee jokaisesta tulevasta äidistä melkoisen innovaattorin :)

Ja sitten hieman toisiin juttuihin. Nimittäin suosikkipoikaani Janneen. Janne oppi sitten eilen kiipeämään syöttötuoliin. Hip hei. Meillähän siis on sellainen TrippTrapp halpiskopio, jossa on yksi askelma ja sitten istuintaso. Kaveri pääsee kiipeämään askelmalle, ja kovasti näyttää siltä että kohta kiipeää karen yli itse penkkiin istumaan (tai tippuu pää edellä sieltä alas). Miehen mukaan poika oli ollut hyvin ylpeä saavutuksestaan, sattuneesta syystä kumpikaan vanhemmista ei suuremmin lämmennyt tälle taidolle. Mikseivät tuollaiset vuoden ikäiset voi oppia vaikka pesemään pyykkiä tai imuroimaan, sen sijaan että oppivat taitoja jotka saavat äidin sydämen ylikierroksille..? Lisäksi uusia sanoja tupsahtelee säännöllisen epäsäännöllisesti. Janne on siitä käytännöllinen kaveri, että aikuiselle samalta kuullostava sana tarkoittaa montaa eri asiaa. "Poppu" = loppu, kiitos, lamppu ja nappi, "akka"= kakka, pissa, sukka, kenkä, "kraa" = lintu ja kello, "mammamma" = syömään, maito, vesi, nälkä, lisää (tiettyä johdonmukaisuutta tässä, kaikki liittyvät ruokaan.. Uusia sanoja ovat "apu" = apua ja "amma" = lammas sekä  muutaman kerran (vahingossa?) tullut mummo. Niin se lapsi kasvaa..