Jokunen vuosi sitten markkinoille tuli minun mielestäni maailman omituisin innovaatio. No-touch saippua-automaatti kotitalouksille. En tajunnut koko jutun ideaa. Kun otan pumppupullosta saippuaa, ei haittaa että kosken pulloon, koska pesen käde saippualla sen jälkeen. Tuote pääsi julkaisuvuonnaan 2012 Vuoden turhakkeeksi. Vuoden turhakkeen valitsee Suomen Luonto -lehti. 

Pikakelataan vuoteen 2016. Jolloin takana on reilut 7 vuotta äitiyttä, lukuisia flunssa- ja vatsatautiepidemioita, käsittämätön määrä "pese kätesi saippualla" komentoja perheen lapsiasukkaille. Ja sitä pikkutyyppien kiukun määrää, kun ruokapöydästä passitetaan uudestaan käsienpesuun ja tehdään hajutesti. Meillä siis on vessassa tuoksusaippuaa siksi, että voimme päätellä viimeistään käsien tuoksusta, onko ne kädet pesty vai ei. Ja sitten, hiihtolomalla kaikkien näiden ärsyttävien käsienpesujankuttamisten jälkeen, ihmettelen miksi lapset viihtyvät serkkuni perheen toilettifasiliteeteissä jatkuvalla syötöllä, pesten käsiään ilman eri pyyntöä. Ja tadaa! Sieltä löytyi saippua-automaatti, joka toimii patterilla ja infrapunatunnistimella ja antaa annoksen saippuaa lapsen käteen ihan tuosta noin vaan. Koje oli hupaisa ihme lasten mielestä, ja käsienpesusta tuli ikävän jutun sijaan hauskaa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin myös meille kotiutui saippua-automaatti. Jossa on Lentsikat 2 elokuvasta tuttuja tyyppejä. Ja sen jälkeen käsienpesut ovat sujuneet pääsääntöisesti ilman eri jankutusta. Kädet pysyvät puhtaana ja pöpöt poissa. Toki se ekologinen puoleni minussa vähän soimaa ostosta, mutta se äiti-osio taas laulaa hiljaa mielessään aariaa automatiikalle, joka teki minusta taas kerran astetta vähemmän nalkuttavan äidin. Itse käytän saippuaa mieluiten edelleen siitä pumppupullosta, mutta lapsia patterikäyttöinen vekotin jaksaa huvittaa kerta toisensa jälkeen.