No niin. Olen mitä ilmeisimmin tullut vanhaksi kyyniseksi naiseksi. Olen tätä epäillyt jo pidemmän aikaa, mutta tänään sitten tieto varmistui.

Kuuntelen aina autossa joko radiota (YleX) tai musiikkia CD:ltä. Tänään ensimmäistä. Jossain aamuruuhkan puolivälisä radiosta kajahti teini-idoli Justin Bieberin uusi kappale, As long as you love me. Kertosäe menee näin: "As long as you love me, We could be starving, we could be homeless, we could be broke. As long as you love me I'll be your platinum, I'll be your silver, I'll be your gold. As long as you love, love me, love me. As long as you love, love me, love me".

Repesin kertosäkeen kohdalla nauramaan ääneen ja kommentoin, että niin varmaan. Yksin autossa. Ihan totta, jos parisuhde on tuossa pisteessä että ollaan nälissään, kodittomia ja rahattomia, niin kyllä siinä varmasti on parisuhdekin aika kuralla. Huolimatta siitä rakastaako toista vai ei. Bieberin poika ei varmaan ole ikinä ollut mitään noista kolmesta, joten ihan pikkasen menee lyriikoista uskottavuus.


Noin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että elokuvien, kirjojen ja musiikin esittämä parisuhdemalli on suurin syy avioeroihin. Kyllä se arki tulee ihan joka suhteessa eteen. Toiset kykenevät käsittelemään asian paremmin kuin toiset. Rakkauden ensihuuma kestää maksimissaan vuoden. Sen jälkeen se on ihan omasta tahdosta kiinni miten se suhde kehittyy eteenpäin. Kyllä minäkin, vanha ja kyyninen täti muistan millaiselta se tuntui kun Miehen tapasin. Ne uskomattoman siniset silmät veivät jalat alta samantein. Sit tuli lapset ja arki. Edelleen rakastan Miestä, mutta se alkuhuuma on kyllä jäänyt aika lailla perhe-elämän jalkoihin. Mutta, jos tässä ruvettais nälkää näkemään, koti menis alta, eikä olis senttiäkään rahaa, niin epäilenpä että parisuhdetta olis noissa olosuhteissa saada toimimaan pelkästään rakkauden voimalla. Tekis mieli tuossa 20 vuoden päästä rimpauttaa Justinille ja kysyä, että vieläkö kykenet ilman häpeää allekirjoittamaan laulun sanat.