Meillä siis Janne on otsikon mieltä, joka hemmetin kerta kun maitopullon näkee. Siitä huudosta päätellen, mikä alkaa kun maitopullo (myös tyhjä sellainen) näkökenttään osuu ja mikä seuraa maidon loputtua, ei meidän pieni mies ole ainaskaan ikinä saanut maitoa. Tai ainakaan riittävästi. Ihan sama oliko sitä maitoa siinä pullossa 20ml tai 200 ml, aina se loppuu pikkuisen mielestä kesken. Vaikka siis masu olisi jo niin täynnä, että maito valuu norona (ei siis sinä lankana ;o) ) pitkin poskia. Maito vaan on herkkua.

Uusia makuja meillä ei ole ihan hetkeen tullut eteen muuta kuin hedelmäsoseiden myötä. Lihaa saisi jo pojalle antaa, mutta kun mistään ei meinaa löytyä aikaa sen valmistelemiseen. Ja kun aikaa sitten olisi, niin asiaa ei tietenkään muista. Ja juuri Mieheltä saapuneen tekstiviestin mukaan olisi ilmeisesti suotavaa syöttää pojalle muutakin kuin porkkanaa (meillä siis ei-niin-herkkujen perunan ja kukkakaalin sekaan laitetaan vähän porkkanaa makeuttamaan evästä), kun poika alkaa kuulemma jo kellertää..

Janne on taas oppinut uusia taitoja. Jostain kumman syystä nämä taidot ilmaantuvat ensimmäisen kerran aamuisin klo 5-6 välillä. Alkuviikosta opittiin pärisyttelemään. Toimi alkoi vähän ennen kuutta. Äidin herätyskello soi varttia vaille seitsemän. Kun poika lopetti pärisyttelemisen, ja nukahti, oli äidin aika nousta sängystä. Hip hei! Tätä pärisyttelyä muuten on jatkunut yötäpäivää tuon ekan kerran jälkeen. Ja kuola lentää! Poika on muutenkin oppinut laajan repertuaarin tapoja joilla herättää huomiota. Käännytään sängyssä poikittain ja vatsalleen, jumitetaan jalka (tai useampi) pinnojen väliin, ja taotaan päätä toiseen sivuun. Kolina on melkoinen ja tuurilla pää kopsahtaa sen verran että voi päästää isot itkut, jolloin äiti tai iskä ryntäävät paikalle ja ottavat syliin. Toinen vaihtoehto toteutetaan selinmakuulla, jälleen poikittain. Jaloilla potkitaan täysillä sängyn laitoja. Ja jos kääntyy vielä siten, että potkitaan seinän puolta, niin kolina on vielä isompi. Koska kolina on todella kova, niin jälleen äiti tai iskä tulevat paikalle ja pääsee ihokontaktiin.

Tiistaina Jannesta tuli sitten virallisestikin iso poika, kun kävimme ostamassa hänelle syöttötuolin. Meillähän on poikaa syötetty tähän saakka pöydällä olevassa sitterissä, mutta kuten kaikki puolivuotiaiden lapsukaisten kanssa tekemisissä olleet tietävä, ei selällään pysty olemaan. Sitteriä pystyy toki säätämään istuvampaan asentoon, mutta siinä asennossa syömisestä ei tule mitään. Ruokaa vedetään henkeen vähintään kolmannella lusikalla. Siinä pojan naama muuttuu punaiseksi kun henki ei kulje ja äiti on paniikissa kun ei saa poikaa pikana sitteristä irti, jotta saisi sen hengen taas kulkemaan. Tilanteesta saisi varmaan hyvän pätkän hauskoihin kotivideoihin, mutta tilanteen ollessa päällä ei muuten naurata yhtään. Syöttötuolissa Janne osaa olla hienosti. Ihan ei tuo istuminen suju kaikkien oppikirjojen mukaan, mutta penkissä kyllä pysytään ja ruoka uppoaa. Ainoa miinuspuoli on periuteliaan pikkupojan pään kääntyminen noin sata kertaa minuutissa puolelta toiselle. Siistiähän vauvan syöttäminen ei takuulla koskaan ole, mutta nyt ruokaa löytää käsittämättömistä paikoista. Ennakoimaan varmaan oppii jossain kohtaa todella hyvin, tällä hetkellä kun se suu ei ole siellä päinkään, missä se oli n. 5 sekuntia sitten. Ja kun lusikan saa suuhun, niin pikku-pikku sormet ovat sitten lautasen reunassa kiinni. Ja lujaa muuten. Jollei ruokintavuorossa oleva aikuinen ole varuillaan, niin koko lautanen on lattialla ruokineen päivineen.

Edelleenkään meillä ei hirveesti mitään tapahdu. Mies varmaan voisi kirjoitella miljoona juttua nyt kotona ollessaan. Minulla kun on ollut viimeisen viikon ajan niin järjettömän kiire töissä, että en ole siellä ollessani ehtinyt kirjoittamaan mitään, ja kotona ollessa taas on edes yritettävä tehdä jotain muutakin kuin istua koneella.

Kesän lähestyessä (vaikka lunta on tullut viimoisen viikon aikana joka päivä) olen taas kerran aloittanut painon pudottamisen. Ei oo helppoa ei, kun Mies menettää kiloja suorastaan silmissä, ja siitä syystä myös voi vetää herkkuja vaikka päivittäin. Koita siinä sitten elellä terveellisesti, kun toinen nassuttaa suklaata vieressä. Juu tiedän, itsehän ne suuhuni laitan, mutta kun ihmisellä on ameeban itsehillintä, niin lopputulos on ennustettavissa. No, ekan viikon tulos oli kuitenkin -1,2 kg, joten jotain on varmaan tehty oikein..