Meillä on sairastettu sitten pahimman kautta. Jannen toista viikkoa kestänyt ripuli äityi sitten lopulta niin pahaksi, että jouduimme sairaalaan nesteytykseen. Poika ei viime keskiviikon jälkee suostunut syömään tai juomaan mitään. Seuraavana yönä nousi kuume ja torstain poika oli ihan veltto ja väsynyt. Ruoka ei maistunut, eikä juomistakaan saatu menemään kuin puolisen litraa. Torstai-iltana sitten menimme lääkäriin, joka antoi diagnoosiksi korvatulehduksen. Lääkkeeksi piikillä antibioottia pyllyyn ja kuumeeseen kuumelääkettä. Ripulista ei sanonut mitään.

Perjantaina kuumeilu jatkui, pahimmillaan nousi lähes 40 asteeseen. Edelleenkään poika ei suostunut juomaan kunnolla. Kaikki mitä suusta sai alas, tuli samantien toisesta päästä pihalle. Lopulta alkoi epätoivo iskeä, kun mikään temppu ei tepsinyt, ei herkut, ei pakottaminen, ei niin mikään. Lopulta illalla soittelin paikalliseen terveyspalvelujen neuvontaan, josta käskivät lähteä päivystykseen ja vähän äkkiä. Ja sitten sitä mentiin.

Päivystyksessä ensidiagnoosi oli sikainfluenssa. Jouduimme siis "eristyksiin" muiden saman diagnoosin saaneiden kanssa. Pääsimme pojan huonosta kunnosta johtuen nopeasti ensin sairaanhoitajia tapaamaan, jossa kartoitettuun lapsen kunto. Happiarvot eivät olleet turhan hyvät. Eikä  mennyt kauaakaan kun pääsimme sitten ihan lääkärin puheille. Jo tuolloin väläyteltiin, että osastokeikka saattaa olla tiedossa. Odotimme verikokeiden ottamista ja sen jälkeen reilut kaksi tuntia kokeiden tuloksia. Odottelimme sikainfluenssapotilaiden keskellä kaiken kaikkiaan neljä ja puoli tuntia. Verikokeet kertoivat tulehduksesta. Poika passitettiin ensin lasten polille, jossa laitettiin nenämahaletku ja nestettä menemään. Vanhemmat passitettiin huoneesta pihalle letkun laittamisen ajaksi, minä seisoin käytävällä oven takana ja itkin kun lapseni huusi pelosta kun ei käsittänyt mitä tapahtuu.

Kolmen maissa lähdin kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi, Mies jäi Jannen luokse. Minun nukkuessani pojalta otettiin sikainfluenssakoe ja keuhkokuvat. Palasin aamulla sairaalaan, jossa poika oli siirretty lastenosastolle. Nesteytys jatkui. Otettiin lisää verikokeita, ja Janne-polo oli ihan kauhuissaan. Joka kerran kun huoneen ovi kävi, poika alkoi itkemään ihan paniikissa. Kaiken kaikkiaan poikaan tuupattiin nestettä 1000 ml. Edelleenkää ruoka tai juoma ei meinannut maistua.

Lääkäri ei osannut sanoa oikein mistään mitään. Ehdotteli kovin kotiin lähtöä, kunhan selviäisi mitä röntgenkuvista löytyy. Olimme Miehen kanssa kovasti vastaan, kun kerran emme olleet saaneet poikaa vieläkään juomaan. Kuume nousi uudelleen ja sitä lääkittiin kuumelääkkeellä.

Jossain iltapäivän aikana meille kerrottiin, että Jannella on ilmeisesti keuhkokuume. Huokaisin jo helpotuksesta, että saisimme jäädä sairaalaan vielä yhdeksi yöksi, kun kerran sikainfluenssatestin tuloksetkaan eivät olleet tulleet. Vielä mitä. Kahdeksan aikaan illalla meitä kehotettiin hyvin määrätietoisesti lähtemään kotiin. Pyysimme Miehen kanssa kirjaamaan Jannen papereihin ylös, että vanhemmat ovat vastustaneet kotiuttamista. Todennäköisesti mitään ei kirjattu minnekään, ja kotiin jouduimme lähtemään.

Helpotus oli suuri, kun Janne nenämahaletkun poistamisen jälkeen alkoi syödä ja juoda. ei nyt ihan normaalissa määrin,  mutta kuitenkin. Nyt sitten olemme koittaneet koko perhe toipua koettelemuksesta. Janne on jo oma itsensä, mutta näköjään äidin ja isin toipuminen on vielä kesken. Väsyttää aivan järjettömästi nyt kun pahin huoli on takanapäin.

Näin jälkeenpäin ajatellen meillä oli mukana onnea ja enkeleitä. Mikäli olisimme odottaneet lauantaiaamuun, olisi tilanne voinut olla paljon paljon pahempi. En uskalla edes ajatella vaihtoehtoa.