Kaksi kuukautta sitten olin elämääni
täysin tyytyväinen sinkkunainen. Alla oli uudehko auto. Tai ainakin
oma. Kaunis koti ja elin elämääni täysin omien mielihalujeni mukaan. En
sen suuremmin kaivannut elämääni miestä tai mitään muutakaan. Pidin
elämästäni ihan sellaisenaan ja olin onnellinen.
Tänään ollaan siinä pisteessä, että Mies
on irtisanonut oman asuntonsa ja muuttaa minun luokseni tämän kuun
lopussa. Miehen lisäksi "perheeseeni" tulee kuulumaan 6 vuotias Tytär.
Kaikki on tapahtunut melkoisen nopeaan tahtiin. Hämmentävää kyllä minua
ei hirvitä asia yhtään. Minä, sitoutumiskammoinen, itsenäinen nainen
suorastaan odotan piakkoin alkavaa yhteiselämää. Jotenkin vaan kaikki
on loksahtanut paikoilleen kivuttomasti. Entisistä suhteista tuttua
skitsoilua ei ole juurikaan ollut. Tunnen oloni hyväksi toisen
seurassa. Tunnen olevani oma itseni Miehen kanssa. Ja olen onnellinen
:) Tällä hetkellä sairaan väsynyt, mutta siitäkin huolimatta
onnellinen.
Ja rakkaille ystävilleni tiedoksi, J on tavannut Miehen ja antanut hyväksyntänsä. Rinsessa piti Miehestä myöskin. Että ei syytä huoleen.
Kommentit