Kaksi kuukautta sitten olin elämääni täysin tyytyväinen sinkkunainen. Alla oli uudehko auto. Tai ainakin oma. Kaunis koti ja elin elämääni täysin omien mielihalujeni mukaan. En sen suuremmin kaivannut elämääni miestä tai mitään muutakaan. Pidin elämästäni ihan sellaisenaan ja olin onnellinen.

Tänään ollaan siinä pisteessä, että Mies on irtisanonut oman asuntonsa ja muuttaa minun luokseni tämän kuun lopussa. Miehen lisäksi "perheeseeni" tulee kuulumaan 6 vuotias Tytär. Kaikki on tapahtunut melkoisen nopeaan tahtiin. Hämmentävää kyllä minua ei hirvitä asia yhtään. Minä, sitoutumiskammoinen, itsenäinen nainen suorastaan odotan piakkoin alkavaa yhteiselämää. Jotenkin vaan kaikki on loksahtanut paikoilleen kivuttomasti. Entisistä suhteista tuttua skitsoilua ei ole juurikaan ollut. Tunnen oloni hyväksi toisen seurassa. Tunnen olevani oma itseni Miehen kanssa. Ja olen onnellinen :) Tällä hetkellä sairaan väsynyt, mutta siitäkin huolimatta onnellinen.

Ja rakkaille ystävilleni tiedoksi, J on tavannut Miehen ja antanut hyväksyntänsä. Rinsessa piti Miehestä myöskin. Että ei syytä huoleen.