Olen palannut vuodentakaiseen tilaan, jossa en enää pystynyt syömään. Paino on lähtenyt laskuun, ja pelkään että se nousee. Kuten nouseekin, kun alan taas syömään kunnolla. Tilanne on pahimmillaan, taas kerran, yksin ollessa. Kun Mies on kotona, syön ihan normaalisti, samoin töissä. Yksin ollessa syöminen on ongelma. Koitan vältellä sitä viimeiseen saakka. Lisäksi taannoinen vatsatauti jätti päälle suorastaan loisteliaan yökkäysrefleksin, ja suoranaisen kammon syömiseen. En enää keksi mitään ruokaa, jota oikeasti haluaisin syödä. Kun mitään ei vaan tee mieli.

Piakkoin lienee hetki varata aika lääkärille ja keskustella ihan vakavasti masennuslääkkeiden uudelleen aloittamisesta. Oireet olivat pahimmillaan tammikuussa, ja ovat hieman helpottaneet. Mutta näköjään tämä jatkuva sairastelu vie mielialankin syöksykierteeseen. Tuntuu turhauttavalta, kun eräs parhaista ystävistäni käy samaa paskaa läpi kuin minäkin, enkä vaan pysty, jaksa, kykene auttamaan, kun omakin olotila on sieltä itsestään (sori vaan J muru, hengessä ollaan taas kerran mukana, muuhun minusta ei näköjään olekaan). Kuvittelin pahimman olevan taas kerran takanapäin, mutta taisin olla väärässä. Taas kerran..