Kävin alkuviikosta niin sanotusti huutelemassa vieraisiin pöytiin Emmi Nuorgamin blogissa. Kuulun blogin lukijoihin tuolta viime syksyltä saakka, kun Emmi nousi suuren yleisön tietouteen kirjoittamalla Anttilan verkkokaupan mainonnasta ja blogi pompsahti minunkin facebook-feediini. 

No, ensinnäkin uskon, että Emmillä on parempaakin tekemistä, kuin lueskella juuri tätä blogia, mutta pahoittelen silti huuteluani kommenttiosiossa. Meni asian vierestä, eikä kuulunut postaukseen oikeastaan millään lailla. Postaus itsessään käsitteli tervetullutta palvelukonseptia, eli ravintolaruoan kotiinkuljetusta, josta me tamperelaisetkin olemme päässeet viimein nauttimaan. Paitsi me yksilöt jotka ovat valinneet asuinpaikaksi periferia-alueet keskustan sijaan, mut ihan oma valinta. Minun kommenttini taas käsitteli toisen palveluntarjoajan epäselviä työsopimuksia ja maksamatta jääneitä lakisääteisiä maksuja. Hoksasin hetimiten kommentin lähetettyäni, että meni off topiciksi, ja että onhan minulla omakin blogi, jossa ottaa kantaa asioihin. Sen sijaan, että olisin pahoitellut ot-avautumistani, lähetin toisenkin kommentin jossa avauduin lisää :) 

Minä olen sitä mieltä, että kotimaista työtä pitää tukea. Käytän suurimmaksi osaksi kotimaisia tuotteita ja palveluita. Pyrin ottamaan huomioon ostoksissani ostoskorini (lue: Prisman suurimman ostoskärryn) kotimaisuusasteen. Joitain ulkomaalaisia tuotteita, kuten hedelmiä joudun pakosti ostamaan, mutta aina kuin vain mahdollista valitsen sen kotimaisen. Tai jos vaikka raaka-aine (kahvi) on tuotukin ulkomailta, se on Suomessa paahdettua, suomalaisen yrityksen toimesta. Isojen yritysten sijaan pyrin myös tukemaan kotimaisia pienyrittäjiä, koska olen kahden sellaisen tytär. Lisäksi tunnen henkilökohtaisesti ison määrän pienyrittäjiä. Heidän leipänsä ei ole yleensä kovinkaan leveä, jos vaikka ei omanikaan. 

Kuitenkin jäin miettimään mihin se raja kotimaisen työn ja yrittäjyyden tukemisessa pitäisi vetää, vai pitääkö sitä vetää ollenkaan. Esimerkkejä omista rajanvedoistani:

  • Koska haluan tukea kotimaista työtä, en aio jatkossa ostaa ylihinnoiteltuja Aasiassa valmistettuja kotimaisen yrityksen astioita. Heti kun tuotteiden hinta laskee sille tasolle, kuin Aasiassa tehdyn keramiikan kuuluukin, palaan ilomielin niitä ostamaan. Lisäksi minua arveluttaa työntekijöiden työskentelyolot sekä palkkaus. Sama pätee ulkomaillakin tunnettuun tekstiili- ja muotialan yritykseen, jonka "kotimaiset" tuotteet on valmistettu ulkomailla ja kotimaisuutta edustaa vain suunnittelu.
  • Kotimaisesta työstä en myöskään aio maksaa yrityksille, jotka selkeästi jättävät maksamatta palkanlisiä täysin tietoisesti ja pyrkivät heikentämään työntekijöidensä palkkamallia. Tästä esimerkkinä kotimainen palveluntarjoaja, joka on vahingossa jättänyt maksamatta lakisääteisiä maksuja sekä muuttaa työsopimuksensa sellaiseen muotoon, ettei esim. sunnuntailisiä tarvitse maksaa. Koka lisien maksaminen heikentää yrityksen kannattavuutta.  
  • Yritykset, jotka toimivat alalla joka ei sovi minun arvomaailmaani. Tähän esimerkkinä turkisteollisuus. En vaan kykene millään muotoa perustelemaan itselleni ylihintaisen turkisvaatteen hankintaa, kun tiedän millaisissa oloissa turkiseläimet elävät. 

Olen pohdiskellut muutaman viikon ajan kotimaista työllisyyttä tukevaa tempausta. Meillä on lihaton lokakuu, tipaton tammikuu, herkuton helmikuu (joista en ole viettänyt mitään viime tai tänä vuonna). Näiden sekaan mahtuisi ihan yhtä hyvin kotimainen kesäkuu. Jolloin kulutuksen painopiste olisi kotimaisten valmistajien, tuottajien ja palveluiden käytössä. Saas nähdä miten ajatus ottaa tuulta alleen.