Kotikaupunkimme tonttiarvonta oli ja meni. Me emme tonttia saaneet. Vaikka todennäköisyys oli melko pieni, niin olen silti pettynyt. Olis ollut niin kivaa päästä rakentamaan ihka omaa kotia. Ja vaikka Mies on muka helpottunut siitä, ettei raksahommiin tarvi ruveta, niin kyllähän sekin tuntuis olevan pettynyt.

Meidän perheelle kun tuo oman rakentaminen on se ainoa tapa päästä asumaan kaupunkialueella omakotitaloon. Täällä suunnalla kun nuo hinnat ovat kivunneet niin älyttömiksi, että ei tämmöinen keskituloinen perhe uskalla ottaa niin paljoa lainaa, että hyväkuntoisen talon saisi. Sellaisia läpimätiä toki saa kohtuuhintaan, mutta eipä sitä pienen lapsen kanssa viitsi sellaiseen muuttaa. No, asustelemme sitten tässä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Pöh.