Sisäinen viiherpiiperöni on herännyt vuosikymmenisestä horroksestaan. Meillä on ruvettu ostamaan luomua. Pojat siirtyivät luomumaitoon jokunen viikko sitten, ja pikkuhiljaa puurohiutaleissakin siirrytään luomuun. Ja vaikka meillä kuopuskin syö ihan samaa ruokaa muiden kanssa, on kaapissa purkkiruokaa hätävaraksi, luomua sekin. Riippuen siis siitä kumpi vanhemmista ostaa ruoan. Äiti ostaa luomua, isi ei :o)

En tiedä johtuuko tämä orastava viherpiiperrys äitiyteen. Sitä kun kuitenkin haluais tarjota lapsilleen hyvää, terveellistä ja puhdasta ruokaa. Vaikka just eilen lasten kurmeekokemus olikin Saarioisten äitien lihaperunasoselaatikko ja itse vedin riisiä ja tonnikalaa :) Ja vaikka tässä itse kukin on vuosikymmenten varrella syönyt tehotuotettua ruokaa ja on suht koht normaali, niin ei kai se pikku ripaus luomua pahaa tee kenellekään (terveisiä vaan Salon suuntaan!).

Yleensä kai sitä ikää myöten tasoittuu ja rauhoittuu. Minulla alkaa näin keski-iän kynnyksellä kaiken maailman aktivismi kohottaa päätään. Vastustan turkistarhausta, vaikka vielä jokunen vuosi sitten puolustin tarhaajien oikeuksia. Ostan Reilua Kauppaa, Vapaiden kanojen munia ja nyt Luomua. Kohta varmaan valitsen lautaselle kunnon pippuripihvin sijaa tofua ja nousen barrikadeille Animalian jäsenenä. Tiedä mihin sitä tässä iässä vielä kykenee. Mutta ei hätää, vielä se pieni ärripurri ja skeptikko elää ja voi hyvin minussakin. Jossain pääkopassa nakuttaa ärsyttävä pieni ääni, että onko se luomu sitten oikeesti ihan niin puhdasta ruokaa ja mistä pirusta sen tietää että onko ne kanat oikeesti eläneet ja munineet vapaana ja onko se reilun kaupan banaani reilua muille kuin kauppiaalle, joka ottaa kilohinnasta suuremmat katteet.

Mutta niin pitkään kun tuo ärsyttävä nakutus pysyy aisoissa, aion jatkaa valitsemallani linjalla ja lisätä luomuroan osuutta ruokapöydässämme.