Facebook-feedissä on pyörinyt tämän viikon Apulanta-elokuvan "Teit meistä kauniin" -traileri. Elokuvassa näyttäisi olevan hyviä näyttelijöitä, ja itse bändikin on kiinnostava. En mikään huippufani ole koskaan ollut, mutta kuunnellut silti musiikkia. Jotku kappaleet ovat soineet repeatilla pahoina päivinä ja auttaneet seuraavaan. 

Itse elokuvaa en kuitenkaan mene katsomaan. Elokuva sijoittuu 90-luvun lamaan. Siihen ajankohtaan, joka sijoittuu omaan nuoruuteeni. Olen elänyt tuon ajan, irtisanomiset, pankkien kaatumiset, köyhyyden. Aiheesta lukeminen tekee pahaa tänäkin päivänä, koko vuosikymmen ajatuksena ahdistaa. Ei muuten ihme, että tuolloin radiossa soitettiin kevyttä discomusiikkia, ei ihmisten päät olis kestäneet mitään draamaa musiikissa. Ei liene sattumaa, että Kummelinkin kultakausi kuuluu tähän ajanjaksoon. 

Olen joskus miettinyt kuinka paljon tuon ajan lama on meihin sen ajan nuoriin vaikuttanut. Elokuvassa yksi henkilöistä pyytää satasta rumpusettiin, eletään markka-aikaa ja se satanen oli euroissa reilusti alle 20 euroa. Satanen oli meidänkin perheessä iso raha, hyvin harvoin muistan niin isoa rahaa nähneeni, saatikka kehdannut sellaista pyytää. Vaikka meidän perheessämme oli tiukkaa etenkin sen jälkeen, kun toisen vanhemman työ loppuivat, oli meillä kuitenkin asiat määrätyllä tavalla hyvin. Saimme joka päivä ruokaa, vaatteet olivat ehjiä ja siistejä, ja koskaan emme joutuneet luopumaan mistään. Ehkä siitä syystä, että ennen lamaakaan meidän perheessä ei ihan hirveän leveästi eletty yhden aikuisen tuloilla, äiti kun teki töitä keikkaluontoisesti. Varmaan niitä perheitä lama iski pahemmin, joissa jouduttiin luopumaan omasta kodista. 

Minulla kävi ehkä määrätyllä tavalla onni. Vaikka rahasta oli tiukkaa (lue: sitä ei ollut), opiskelin ensin lukiossa, sitten pääsin tekuun suorittamaan insinööriopintoja. En siis ollut työttömänä isojen massojen kanssa samaan aikaan, vaan valmistuin "uudelle" alalle. Kahta noin vuoden jaksoa lukuunottamatta olen siis ollut koko aikuisikäni valmistumisen jälkeen töissä. Jopa tämän uusimmankin talouskriisin ajan. Mutta silti, tuo 90-luvun lama herättää niin paljon ahdistavia muistoja, että en usko elokuvasta nauttivani, vaikka se varmasti hyvä onkin. Toivon kuitenkin elokuvalle suurta menestystä, sen bändi ja elokuvan tekijät ansaitsevat.