Kuten jo kerroin, olen aloittanut terapian. Ensimmäinen tehtäväni oli täyttää kasa kyselylomakkeita, joissa kartoitetaan mikä minussa oikeasti onkaan vikana. No joo, masennus oli toki jo tiedossa, mutta yllätyksenä tuli se, että masennus on edelleenkin vaikeaa (BDI testin pisteet 54). Ilmeisesti olen ollut kaikkien asteikkojen ulkopuolella tuossa pahimpaan aikaan viime syksynä.

Uusina diagnooseina tulivat sitten ahdistuneisuushäiriö, sekä pakko-oireet. Minulla on siis kovin jumiutuneita ajatuskuvioita, joissa maalailen piruja seinälle ja kehitän itselleni hirvittävän ahdistuksen näistä pakkoajatuksista. Lisäksi minulla on somaattisia oireita masennukseeni liittyen ynnä sokerina pohjalla ongelmia sosiaalisten suhteiden kanssa. Näihinpä sitä nyt sitten yritetään löytää terapiassa keinoja, jotta selviäisin elämästä vähän paremmin.

Minun näkemykseni (keittiöpsykologiaa) mukaan kaikki ongelmani ruokkivat toisiaan. Masennus laukaiseen nuo muut oireet ja niiden ollessa päällä, masennuskin pahenee. Jos saisin edes jonkun osa-alueen noista hallintaan, voisin ehkä jonain päivänä olla terveiden kirjoissa.

Omituisinta kaikessa on se, että eilisen terapian ja näiden diagnoosien jälkimainigeissa oloni on ollut suorastaan hilpeä. Ehkä tämä tästä vielä suruksi muuttuu, mutta tällä hetkellä olen huojentunut, että kaikille oireilleni on syy ja se syy on pääni sisällä.