Tämän päiväinen aviisi uutisoi Hattulassa tapahtunutta pienten lasten pakkosyöttöä. Kun juttua puitiin käräjäoikeudessa, pidin tuomiota täysin käsittämättömänä. Miten muka ei käytetä väkivaltaa lasta kohtaan, jos tätä väkisin pidetään paikallaan ja tungetaan ruokaa suuhun. Hyvänen aika, kyllä nykyajan kasvatusoppaat kertovat, että pienillä lapsissa on kausia jolloin ruoka ei vaan maistu. Että nämä kaudet eivät ole vaarallisia ja lapsi kyllä syö sitten kun hänellä on nälkä.

Ainakin meidän piltin päiväkodissa lapset saavat aamupuuron, lounaan ja välipalan, enkä tosiaankaan usko, että mikäli yksi näistä aterioista jäisi Jannelta väliin, hän varsinaisesti nälkää näkisi. Söisipähän sitten kotona enemmän. Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että yksikään nykyvanhempi syyttäisi siitä, että lapsi ei suostu syömään hoitajia. Toki meitäkin mahtuu ihan varmasti moneen junaan.. Kamalista vanhemmista on salettina yhtä paljon tarinoita kuin kamalista tarhatädeistäkin.

Jutun kommenttiosuutta lukiessani iski sitten itselle paniikki päälle, että mitähän sitä muuten tuolla meidän päiväkodissa oikein tapahtuu silloin kun vanhemmat eivät ole paikalla. Vaikka Jannen hoitajat vaikuttavat pääsääntöisesti tosi tosi mukavilta, niin eihän sitä koskaan voi oikeasti tietää. Että pidetäänkö Jannella kakkavaippaa tuntitolkulla päällä (tuskin, kaikki kärsivät niistä hajuhaitoista, eikä pojan pylly ole karrella) tai syötetäänkö väkisin (tuskin tätäkään, kun Janne kuitenkin on sotkemisestaan huolimatta aika hyvä syömään) tai jätetäänkö rangaistukseksi yksin pimeään huoneeseen jne jne.

Suurin huoleni oikeasti päivähoidossa on se, että meille sanottiin Jannen "kehityskeskustelussa" pojan olevan hyvin takertuvainen hoitajiin. Ja tiesinhän tuon itsekin. Janne ei vaan kovin kauaa viihdy yksin, vaan tarvitsee sylittelyä (niin kuin varmaan jokainen pikkulapsi) aina välillä. Kotona poika voi leikkiä lattialla vartinkin omia leikkejään, ja sitten taapertaa äidin tai isin syliin hetkeksi ja jatkaa taas leikkejään. Ja koska noita lapsia tuolla ryhmässä on monta, niin sitä sylittelyaikaa ei vaan ole. Että tunteekohan tuo poika itsensä jotenkin hylätyksi. Mene ja tiedä, kun ei se oikein osaa asiasta sanoakaan mitään.

Jannen hoitajissa on yksi sellainen, josta en suuremmin pidä. Tämä puhui hyvin ikävään sävyyn eräälle ikäväänsä itkeneelle pikkuiselle. Voi toki olla, että hoitajalla oli huono päivä, mutta silti se särähti kovin ikävästi korvaani.