Viime vuosina on tapahtunut paljon traagisia tapahtumia täällä koto-Suomessa. Kouluampumiset, Naantalin taannoinen tulipalo ja viimeisempänä tämä mallipojan katoaminen ja sittemmin löytyminen kuolleena. Jokainen tapahtuma on aiheuttanut massahysteriaa. Ihmiset vaeltavat näille turmapaikoille jättämään kynttilöitä ja muistoesineita. Iso osa ihmisistä on uhreille ja heidän omaisilleen täysin tuntemattomia.

Eilen illalla ajelin tuon mallipojan löytöpaikan ohitse. Samalla paikalla oleva ravintola on toivottavasti ollut auki, koska olisivat varmaan tehneet hyvän tilin, kun liikenne on samaa luokkaa kuin sesonkiviikonloppuna viereisessä huvipuistossa. Ihmettelin ihan hirveästi, että miksi ihmiset tuonne vaeltavat. Vielä ystävien ja omaisten käynnin paikan päällä ymmärrän, mutta itselleni ei tulisi mieleenkään mennä paikalle pällistelemään. Kun en ko. henkilöä mitenkään tuntenut, enkä ollut ennen tämän katoamista edes koskaan kuullutkaan.

Onko tämä kuolipaikoille vaeltaminen jotain ihmisten tirkistelynhalua? Vai miksi ihmeessä mennään "kunnioittamaan" jonkun täysin vieraan ihmisen muistoa?  Miten voi toisen muistoa kunnioittaa, mikäki ei ole koskaan henkilöä tavannutkaan? Aamun lehti uutisoi kuolemantapaukseen liittyen puolen sivun mittaisella jutulla mallipojan (ja kahden muun kadonneen nuoren) muistojumalanpalveluksesta. Kirkko oli varmaan ollut täynnä. Ja uskallanpa veikata, että tämän mallipojan omaisia ei paikalla ole ollut. Itse en ainakaan vastaavassa tilanteessa menisi pällisteltäväksi.

Ainahan se on traagista, kun nuori ihminen kuolee. Siinä jää elämä ihan kesken. Mutta, miksi ihmeessä minua pitäisi millään lailla liikuttaa itselleni jonkun vieraan ihmisen kuolema tai heidän omaistensa suru. Kukaan minulle tuntematon ihminen tuskin vaipui suruun tai vei kynttilöitä heidän muistolleen kun isovanhempani kuolivat, vaikka itse heitä suren ja ikävöin edelleen. Ilmeisesti vaan olen paha ja kylmä ihminen, kun osaa vieraita ihmisiä surra. Tai sitten minulla on muutakin elämää, omia iloja ja suruja, ettei tarvitse toisten puolesta surra. 

Ja miksi ihmeessä mallipojan kuolema (tai kauniin tytön sen puoleen) on muka traagisempi kuin ihan tavallisen näköisen tai jopa ruman ihmisen? Tätä en käsitä. Näistä kauniiden ihmisten katoamisista ja kuolemista jaksetaan jauhaa mediassa kuvien kera. Samaan aikaan kuitenkin ei-niin-kauniita ihmisiä kohtaa täysin sama kohtalo. Missäs heidän muistojumalanpalveluksensa ovat? Kuka käy heidän kuolinpaikoilleen viemässä kynttilöitä? Ilmeisesti amiksen autolinjalla olevan finninaamaisen pojan kuolema ei ole niin mediaseksikäs tapahtuma kuin kuvankauniin mallipojan.

Äitinä tunnen surua tämän mallipojan perheen vuoksi. Väkisin sitä miettii, että miten itse selviäisi vastaavassa tilanteessa. En siltikään koe mitään pyhiinvaelluspakkoa kirkkoon tai kuolinpaikalle. Minusta se vaan on mautonta ja tekopyhää.