Ei sovi lomailu minulle. Ei sitten pätkääkään. Kotiinpaluu on ollut yhtä tuskaa. Tai siis arkeen paluu. Kotona on ihan kivaa, kun siellä on Mies ja sen kanssa on älykivaa. Kyllä se pieni breikki suhteessa kuin suhteessa vaan tekee hyvää. Huomaa miten tärkeä se toinen oikeasti on. Nyt tahtoisin vaan köllötellä Miehen kainalossa yötäpäivää, enkä tulla töihinkään ollenkaan. Mutta ei auta, on lapselle saatava ruokaa.
Jotenkin kaikki tuntuu ihan hirvittävän vaikealle. Ja hermo menee pienestäkin asiasta. Kuten tiistaina taloyhtiön kokouksessa. Luoja mikä niuho pariskunta taloon on muuttanut.. Äijä marisi joka asiasta. Ja suurin ongelma oli se, että sanomalehteä ei jaeta sisälle saakka, vaan sen joutuu hakemaan postiluukusta. Ja että HÄN haluaa taloyhtiön teettävän lehdenjakajalle avaimen, että HE voivat sitten saada lehden sisälle kannettuna. Vaikka muuten istuinkin kokouksen hiljaa läpi, niin siinä kohtaa oli pakko sanoa, että itse en näe ko. avaimen hankintaa meille tarpeellisena, ja samaan syssyyn sai muutama muukin suunsa auki. Mietin vielä jo peri ikävänä ihmisenä, että juttelen hallituksen puheenjohtajan kanssa pihalla joskus ja kerron ehdottomasti vastustavani avaimen hankkimista. Ja ihan siis vaan kiusallani. Mitäs pitivät kokouksen lomaltapaluutani seuraavana päivänä!

Ja kokouksen jälkeen sitten pääsin lopultakin leipomaan. Eräillä meistä oli tällä viikolla synttärit, ja keksin sitten jostain, että leivonpa täytekakun. Vaikka siis en ole koskaan täytekakun kanssa onnistunut. Nyt onnistuin. Pohja oli kuohkea ja korkea, onnistuin leikkaamaan kakun kolmeen kerrokseen. Jota ei siis ole tapahtunut koskaan ennen. Kunnes sitten rupesin täyttämään kakkua. Väliin ajattelemani vaahtoutuva vanilijakastike ei sitten vaahtoutunutkaan riittävästi. Kaupasta ostamani mustikat eivät olleetkaan mustikoita vaan mustaherukoita. Pakkasesta löytyi mustikkaa yhteen väliin, toiseen oli pakko laittaa mustaherukkaa. Ja kaikkihan me tiedämme, että mustaherukka on melko hapanta. Tässä kohtaa oli koko helvetin kakku lentää roskiin. No hapan on päivänsankarikin, joten kakku sopi erinomaisesti tunnelmaan. Ei vaan, hyvin se kelpasi ja vieraat kehuivatkin vielä. Eivät tietty uskaltaneet sanoa muuta, tuon sisälläni asuvan hormonihirviön pelossa..

No jaa, ei kaikki ole ihan kamalaa ollut. Selvisimme lopultakin maistraattiin ja saimme ajan vihkimistä varten ihan sille päivälle kuin olimme suunnitelleet. Minusta tulee rouva 13.6. Juhlat juhlitaan 14.6 ihan pienellä porukalla, lähimmät sukulaiset ja muutama ystävä. Pidetään sitten isommat bileet vaikka ensi kesänä 1-vuotispäivien kunniaksi isommalle kaveriporukalle. Kun nyt ei vaan enää jaksa alkaa järkätä mitään 150 hengen kinkereitä, ja jo lähisuvuistakin kertyy väkeä liki 40 henkeä..