Törmäsin työkaverini facebook-profiilissa hauskaan juttuun, josta sitten päädyin lukemaan tätä Ylen sivuilla olevaa Reklamaatiota Haikaralle. Minua, kahden alle kouluikäisen lapsen väsynyttä äitiä juttu nauratti kovasti, niin usein pystyn jakamaan kirjoittajan tuntemukset. Näin pitkän linjan netinkäyttäjänä minun olisi pitänyt tajuta jättää kommentit lukematta. Mutta luin ne silti. Vanhemmuudesta ei saa kommenttien mukaa tehdä pilaa koska:

1) maailmassa on lapsettomia ja lapsensa menettäneitä, jotka eivät ymmärrä tuon kaltaista huumoria, vaan loukkaantuvat, koska he itse tekisivät miltei mitä vaan, että voisivat elää lapsiperhe-elämää.

2) kirjoittaja ei selvästikään osaa kasvattaa lapsiaan, koska lapset nukkuvat vieressä ja haluavat samaan aikaan vessaan eikä se kenenkään mielestä saa olla hauskaa

3) miksi niitä lapsia on pitänyt tehdä, jos kerran ei kestä perhearkea.

Tässä lyhyt yhteenveto kommenteista. Ne, lähinnä äidit, jotka kirjoituksessa olevan huumorin ymmärsivät kuten se oli tarkoitettu, olivat vähemmistöä. 

Milloin ihmeessä Suomesta on tullut tällainen mielensäpahoittajien valtakunta? Jos jollain on sitä, mitä itsellä ei, niin silloin se jokin tai ainakin siitä leikin laskeminen on heti kiellettävä. Hyvä on. Tehdään sitten niin. Koska nukun yöni pätkissä, en enää halua kuulla keneltäkään miten ihanasti nukutti 8 tuntia putkeen. Tästä lähin ihan jokaisen on ajateltava tätä väsynyttä äitiä ja herättävä vähintään kaksi kertaa yössä. Koska minä käyn töissä ja olen äiti, minulla ei juurikaan ole omaa aikaa. Siispä kiellän oman ajan muiltakin. Ja jotta oltaisiin samoilla viivoilla kaikki, kiellän myös teatterireissut, konsertit, elokuvat ja ravintolareissut kaikilta. Sallittujen joukossa ovat lapsiperheille soveliaat näytökset ja ravintolat. 

Olen ihan itse päättänyt, että meille saa lapsia tulla. Rakastan lapsiani valtavasti, mutta ihan oikeasti olen välillä hirvittävän kateellinen ihmisille, joilla ei lapsia ole. Koska kaikesta ihanuudestaan lapsiperheen arki ei ole ainaista juhlaa. Se on kovaa työtä, väsymystä, kiukkua, vaatimuksia ja uhrautumista. Tiedän lapsiperheitä, joissa lapsi on menetetty. Sielläkin lapsille suututaan ja äiti on väsynyt. Tiedän lapsiperheitä, jossa lapsi on saatu pitkien ja raskaiden hoitojen tuloksena, tai adoptoitu. Myös näissä perheissä äiti on ihminen ja välillä tuskastuu. Ihan yhtä lailla minä voisin pahoittaa mieleni kaikista niistä jutuista, joissa kerrotaan miten ihanaa lapsettoman parin elämä on. Koska lapsiperheessä se elämä ei kyllä ihan aina ole ihanaa.

Kyllä, minä olen aika ajoin äärettömän väsynyt olemaan äiti. Joskus olen liian väsynyt olemaan yhtään mikään. Olisi mahtavaa nukkua pitkään ja keskeytymättömiä yöunia ja tuntea itsensä edes joskus pirteäksi. Ja kyllä, kehtaan myös valittaa asiasta. Minun lapseni pääsevät syliin lähes aina kun haluavat, jos yöllä pelottaa tai haluaa muuten vaan äidin  ja isin viereen, sinne voi tulla. Koska ennen kaikkea haluan lasteni tuntevan olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Vaikka olen väsynyt, hajamielinen ja aika usein pahantuulinen, en vaihtaisi perhe-elämääni mihinkään.