On aamuja, jolloin ei hyvita mikään. Heti silmät aukaistessa on ärrimurriolo, ja koko päivä on pilalla siitä saakka kun joku sanoo jotain tai itse avaa suunsa. Mitä tahansa sieltä suusta pääsee, se tulee väärällä äänensävyllä, väärinymmäryshän siitä tulee ja kamala riita. Näihin aamuihin ei auta mikään. Paitsi se, että odottelee aamun vaihtuvan aamupäiväksi, saa ison mukillisen kahvia ja toivoo, että muu perhe antaa äidin paska-aamun anteeksi.

Näitä aamuja meillä on ollut viime vuosina paljon. Univelka kahden perättäisen vauva-ajan myötä on VALTAVA. Koska perheen toinen aikuinen on tasan yhtä väsynyt, on turhaa olettaa hänenkään käyttäytyvän yhtään sen fiksummin huonoina aamuina kuin itsekään käyttäydyn.

Sitten on -onneksi- niitä toisiakin aamuja. Aamuja jolloin koko perhe on nukkunut yönsä hyvin. Aamu alkaa sillä, kun isompi lapsista ehkä silittää äidin kättä tai poskea. Tai tulee samalle tyynylle, hakee läheisyyttä. Joinain aamuna pienempi poikakin tulee yhtälailla viereen, vaikka ei malttaisi enää millään pötkötellä, vaan heti pitäisi päästä tutkimaan mitä maailmalla on tänään tarjota pienen pojan elämään. Vieressä kaksi unenlämpöistä lasta, pusuttelemassa ja halittelemassa, ja yksi Mies. Aamu alkaa rauhallisesti ja kaikkien päivä käynnistyy hyvillä mielin.

Minä en ole millään lailla aamuihminen. Tykkään iltayösn hetkistä ja nukkua aamuisin myöhään, ja vielä heräämisen jälkeenkin maata sängyssä puoliunisena vaikkapa tunnin tai kaksi. Valitettavasti muu perheeni ei ole samaa maata. Silmät ja suu aukeavat samaan aikaan ja elämäni miehillä on vauhti päällä aamusta alkaen. Siinä on kuulkaa äiti-ihminen aika monta kertaa väärinymmärretyn asemassa. Pilkku mutta. Kun kaksi pientä poikaa on vilpittiömästi iloisia joka ainoa aamu siitä, että näkee äidin ja isän ja pääsee viereen, on kaltaiseni aamukärtyn vaikea olla pahalla päällä. Kyllähän siinä sydän sulaa ja hymykin hiipii huulille.

Tämä aamu oli siis kuvatuista aamuista lähempänä jälkimmäistä. Mies tosin lähti anivarhain töihin, mutta heräsin hyvillä mielin yksi pieni poika vieressäni. Se toinen kun nukkui jo kolmannen yönsä lastenhuoneessa, eikä herättänyt koko perhettä koko yönä. Olis ehkä kannattanut siirtää poika pois makuuhuoneesta jo aiemmin... Vaikka arkiaamut ovat aina kiireisiä, tänään en tuijottanut kiukkuisena kelloa, vaan otinkin sen asenteen, että jos nyt menen puoli tuntia myöhemmin töihin, niin sitten olen siellä puoli tuntia myöhempään, ei se maailmaa kaada. Pukemisen kanssa ei tarvinnut riidellä, kun äiti ei kiireestä kireällä äänellä komentanutkaan, vaan jaksoikin olla tyynenä. Tällaisita aamuista tulee hyvä mieli koko päiväksi. Että pitäis vissiin opetella pois kiirehtimisestä, se kun saa kaikki kiukkuisiksi.

Oikein mukavaa, kylmää ja aurinkoista päivää kaikille lukijoille! Meillä on pakkasta -23.4 astetta ja ulkona oli hyvin rapsakka keli.