Blogin kirjoittaminen kai katsotaan luovaksi kirjoittamiseksi. Ainakin minä lisäsin luovan kirjoittamisen ankean lyhyeen ansioluetteloni harrastukset -osioon. Blogia en maininnut, kun en halua tänne potentiaalisia työnantajia lukemaan tätä ainaista valitusta elämäni tilasta. Ehkä tästä blogista saa aika yksipuolisen kuvan elämästäni, tosin eipä minun elämääni juuri muuta kuulu kuin lapset, työ ja Mies. Ja käsityöt ja bloggaaminen. Ihan oikeasti olen aika kiva ja hauska ihminen, ainakin omasta mielestäni. Tai ainakin olin joskus, nyt en tiedä kun en koskaan käy missään, enkä tapaa ketään.

Yksi lapsuuden haaveistani oli tulla kirjailijaksi. Koulussa, ja vielä lukiossakin olin haka ainekirjoituksessa. Mielikuvitukseni pulppusi ja jo ala-asteikäisenä osasin kirjoittaa hyvinkin ironisesti. Harmittaa, kun vanhat ainekirjoitusvihot ovat menneet lukuisten muuttojen myötä hukkaan. Tänä päivänäkin haaveilen kirjoittamisesta. Minulla on kotona ja töissä sivukaupalla aineistoa myyntimenestyskirjan aiheiksi. Osa on kuvailtu muutamalla rivillä, osaan taas on kirjoitettu isompiakin juonikuvioita. Et jos joku kirjailija tarttee ideoita seuraavaan kirjaansa, niin vaikkapa 20% osuus kirjan tuotosta  vois olla passeli. Genreä löytyy laidasta laitaan, on kevyttä, hauskaa, jännitystä, surullista jne. Ja jos valmiita ideoita ei ole, niin niitä kyllä kehitellään äkkiä lisää, ikään kuin mittatilaustyönä.

Minusta olisi mahtavan upeeta jos osaisin kirjoittaa niin hyvin kuin mm. nämä suosikkilistaltani löytyvät bloggaajat: Adoptiomatka, Ensikertalainen, Salamatkustaja, Susikairan akka, Haaveiden hahtuvat... En edes jaksa kaikkia listata tähän, otinpahan ne jotka ekana tuli mieleen. Mutta kun en vaan osaa. Rehellisyyden nimessä on myönnettävä, että osa jutuistani naurattaa ainakin itseäni. Ja Pikkusiskoa. Mutta koska olemme lähisukulaisia ja meillä on samanlainen huumorintaju, niin se ei kerro kirjoitustaidoistani mitään, vaan ainoastaan siitä että meillä on tai ei ole keskivertoa oudompi huumorintaju.

Keski-iän kolkuttaessa uhkaavasti ovelle, on varmaan myönnettävä, että minusta ei ikinä tule menestyskirjailijaa. Kouluaikaiset meriitit ainekirjoituksessa kun eivät näköjään takaa sitä, että aikuisena teksti olisi yhtä hyvää. Toisaalta, kahden pienen lapsen äitinä minulla ei ole yksinkertaisesti aikaa kirjoittaa niin paljon kuin haluaisin, enkä mieleeni pulpahtelevista ideoista ehdi tännekään kirjoitella kuin murto-osan, kun ne vaan häviää jonnekin unohduksen mustaan aukkoon. 

Sama tilanne pätee valokuvaukseen. Olis huikeen upeen mahtavaa, kun täällä esittelemäni valokuvat olis puoliksikaan niin hienoja kuin esim. käsityöblogeissa noin yleensä. Taso on kova. Minä kuvaan neuleet yleensä iltamyöhällä, poikien ollessa nukkumassa. Alustana on se taso joka sattuu olemaan tyhjänä. Joskus lattia, joskus sohva, joskus pöytä. Kuvani ovat aika kehnoja, mutta jos niistä saa selvän, ne saavat luvan kelvata. Mutta siis, kunnianhimoa olis silläkin saralla, kunhan olis aikaa taitoja kehittää.

Minusta ei siis tullut menestyskirjailijaa, eikä tunnettua valokuvaajaa. Minusta ei myöskään tullut Suomen ensimmäistä naispresidenttiä. Mut tuli vaimo ja äiti. Ja insinööri. Ehkä siinä kuitenkin on saavutuksia yhden ihmisen elämälle ;o)