Meilläkin oli hiihtoloma. Olen vuosikymmenten aikana opetellut hölläämään, olemaan suunnittelematta. Niinpä lomakin meni lähinnä lomaillessa. Sen verran kuin kahden lapsen kanssa voi lomailla. Yksi sovittu reissu oli suunniteltu etukäteen, muuten vaan mentiin fiiliksen mukaan. Tai oltiin menemättä. Tapasin sukulaisia, joka oli mahtavaa. Vietin paljon aikaa ulkona, pistin sukset jalkaan ja onnistuin jopa hiihtämään ekan kerran kahteenkymmeneen (20) vuoteen. Valvoin myöhään, nukuin pitkään. Toimin erotuomarina lasten kinastellessa. Normisettiä siis.

20160302_124538%5B1%5D.jpg

Lasten mielestä parasta taisi kuitenkin olla ulkoilupäivä kummitädin luona. Rantaan tehtiin makkaranpaistotulet, jäälle kolattiin Esikoiselle luistinrata. Kuopus söi neljä makkaraa. Esikoinen melkein pussillisen vaahtokarkkeja. Taisi olla viimeinen aurinkoinen lomapäivä. Makkarat oli jo perinteisesti syöty ennen kuin se paras hiillos saatiin. Tällaisista hetkistä on syntynyt minun lapsuuteni mukavimmat muistot. Toivottavasti nämä jäävät mieleen lapsillekin. 

Lasten kanssa lomailussa on se hyvä puoli, että 9 päivää tiivistä yhteiseloa tuottaa äärettömän työmotivoituneita vanhempia loman jälkeen. Töissä minun ei tarvitse vahtia onko jonkun kädet pesty vessareissun jälkeen. Jos joku kollega tappelee toisen kanssa, voin laittaa huoneeni oven kiinni. Minun ei tarvitse muistuttaa vessareissuista tai pitää huolta muiden kuin omasta syömisestäni. Jos joku ei älyä lähteä lounaalle, se ei kuulu minulle pätkääkään. Lisäksi kotiin mennessä minua odottaa kaksi ilkoista lasta, jotka juoksevat ovelle vastaan halaamaan iloisen "Äiti tuli!" huudon saattelemana. 

Luonnollisesti viikko loman jälkeen tuntuu siltä, kuin sitä lomaa ei olisi koskaan ollutkaan. Loma pisti oman unirytmini niin sekaisin, että olen raahustanut ympäri työpaikkaa ja kotia koko lailla zombina. Mut hei, parin viikon päästä on jo pääsiäinen. Ajattelin lomailla silloinkin viikon.