Taas on blogissa valitettavan hiljaista. Johtuu lähinnä siitä, että muuton jäljiltä kadoksissa olleet puikot ovat löytyneet ja löytäneet tiensä sukantekeleisiin. Koska meillä ei neulota kuin pienissä pätkissä, Jannen sukkien neulominen oli aloitettava nyt. Toinen sukka on jo valmis ja toinen hyvällä alulla.

Toinen syy taas on se, että leijun kohtuullisen euforisessa tilassa viime viikonlopun miniloman takia. Olimme siis Miehen kanssa ihan kaksi reissussa. Agendalla oli U2 ja ihan vaan kahdenkeskisen ajan viettäminen. Yötä olimme Hakaniemen Cumuluksessa, jonne en itse ainakaan mene ihan hetkeen (kohtalaisen töykeä palvelu, elämää hankalampi autotalli, jonka ovella olimme jumissa mennen tullen, ja se kamalin, mankeloimattomat lakanat. Puolet hotellimajoituksen ilosta oli poissa). Toki pientähän tuo oli sen rinnalla, että saimme Miehen kanssa olla ihan vaan kaksin ihan kokonaisen vuorokauden. Ja että muuten tuli pöljä oli, kun heräsin 8:50 ihan siihen, että sain nukuttua riittämiin.

Ja se U2. Kyllä ne vaan osaa. Ja kyllä tuollanen stadionkonsertti on aina jotenkin upampi kuin joku Jätkänsaaressa pidetty megatapahtuma. Kun ihmiset ovat rajoitetussa tilassa, tunnelma on vaan paljon parempi. Ja kyllä ainakin minulla menivät kylmänväreet, kun koko stadion hoilasi täysillä "I still haven't found what I'm looking for".

Pojat olivat pärjänneet mummon kanssa oikein hyvin. Janne oli vähän kysellyt äidin ja isin perään, mutta muuten vuorokausi oli mennyt kivasti. Niin mummolla kuin pojillakin. Tai varmaan vielä vähän kivemmin, kun Janne oli suorastaan järkyttynyt siitä, että mummo ei jäänytkään meille, vaan meni kotiinsa. Lupasin sit niin pojille kuin mummollekin, että jahka pojat muuttavat pois ja meillä Miehen kanssa on paljon tyhjää tilaa ja mummo on vanha, niin sit mummo voi tulla meille asumaan. Ja se kaikkia kiinnostava juttu sitten: koko reissun aikana soitin kotiin kahdesti ja lähetin yhden tekstarin. Kyllä, olen ylpeä itsestäni :)

Meillä pistettiin myös imetyshommat stoppiin. Syynä yksinkertaisesti se, että pelkkä burana ja panadol eivät olleet enää riittävän järeitä kipulääkkeitä jumiutuneille selkälihaksille. Viimeisen kuukauden ajan on selkä ollut siinä kunnossa, että kipu oli etenkin aamuisin niin kova, että hyvä kun hengittämään pystyi itkemättä. Nyt sitten olen muutaman viikon särkylääke- ja lihasrelaksanttikuurilla. Kaiken kaikkiaan lopetus sujui ihan hyvin. Vähensin imettämistä muutama viikko sitten, joten sekä äiti, että poika saivat soputua muutokseen rauhassa. Ainoa miinus tässä on se, että vastiketta menee ihan järkyttävän paljon ja ostettuna se maksaa suunnilleen saman verran. Mut kohta kai tuota poikaa saa ruveta totuttamaan ihan tavalliseen maitoon, joten toivottavasti tässä ei nyt ihan konkkaan ajeta.