En tehnyt uuden vuoden lupauksia, pitänyt tipatonta tammikuuta, saati herkutonta helmikuuta. Koska lupauksilla on tapana unohtua, teemakuukaudet päättyvät ja elämä palaa ennalleen. Lopputulos on plus miinus nolla. 

Koska yhtenä syynä sairauteeni pidetään länsimaista elintasoa (lue: ylipainoa), on minuakin kannustettu lääkärin toimesta pudottamaan painoa. Kolmen vuoden aikana paino on laskenut joitain kiloja, ollaan liikuttu yli sadasta alle sadan. Sinällään epäilen painon osuutta, koska olin juuri ennen sairastumistani saanut painoa alaspäin. Sinällään lääkärin asettamat rajat ovat olleet maltillisia. Kokonaispudotustavoite on 10 % painosta, eli kymmenisen kiloa. En ole vaa'assa käynyt kuukausiin, joten tarkkaa tilannetta en tiedä. Mutta vyötäröltä puristaneet farkut ovat selvästi jo numeroa liian isot, joten jotain edistystä lienee tapahtunut. 

Koska ylitin noin vuosi sitten 40 ikävuoden rajapyykin, on varmaan viimeinkin aika tehdä oman terveyden eteen jotain. Ja se jotain tässä kohtaa tarkoittaa elintapojen muutosta, jonka seurauksena uskon vakaasti, että myös paino lähtee putoamaan. En tietääkseni ole kärsinyt ainakaan aikaisemmin harhoista, joten pitäydyn kuvitelmassani. 

Minä olen lukenut ja kuunnellut kymmeniä artikkeleita/luentoja/ohjeistuksia pysyvästä painonpudotuksesta. Teoriataso siis lienee hallussa. Avain painonpudotukseen on helppo: syö vähemmän kuin kulutat. Olen yrittänyt pitää ruokapäiväkirjaa moneen otteeseen, mutta aina se on jotenkin vain jäänyt. Jaksan ehkä pari viikkoa, sitten koko juttu unohtuu. Ja omista syömisistään on todella vaikea olla rehellinen ilman syyllisyyttä. 

Minun ongelmakohtani on syöminen. Jätän aterioita väliin ja nälissäni ahmin sitten liikaa ja ihan vääriä ruoka-aineita. Ensimmäinen askel on saada ruokailurytmi kuntoon. Tavoitteena on syödä joka päivä aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Kelataan aikaa taaksepäin eiliseen. Jätin väliin aamiaisen, koska oli kiire. Nautin lounaan ja välipalan. Päivällinen jäi väliin, iltapalaksi söin puuroa. Kaloreina mitattuna en mitenkään saanut noilla skippauksilla tarvittavaa kalorimäärää täyteen. Eli, siitä huolimatta, että olen lihava, en syö riittävästi. Elimistö on jatkuvalla säästöliekillä ja varastoi kaiken syömäni. Nyt täytyy siis opetella kokonaan uusi tapa syödä.

Suurin kompastuskivi laihdutusyrityksissäni on ollut se, että yritä liikaa kerralla. Ruokaa mahdollisimman vähän ja liikuntaa mahdollisimman paljon. Tästä seuraa se, että minulla on jatkuvasti nälkä. Joka taas lähes automaattisesti johtaa siihen, että repsahduksia ja ahmimiskohtauksia tulee usein. Ja se näiden jälkeinen morkkis on valtava. Jaksan maksimissaan kaksi kuukautta äärettömän tiukkaa kuuria ja sitten heitän lenkkarit nurkkaan. Toinen kompastuskivi on herkkujen demonisoiminen. Kaikki herkuiksi luettavat ruoat ovat pahasta ja ehdottomasti kiellettyjä. Tähän liittyen luin Patrik Borgin kirjoituksen 80/20 periaatteesta syömisessä, joka avasi silmiäni. Se yksi pieni herkku päivässä tai repsahdus jollain aterialla ei kaada maailmaa, jos 80 % syömästäni ruoasta on "oikeanlaista". Voin siis syödä vaikkapa pullan päivässä, eikä se tuhoa koko urakkaa. Satunnainen kolmen pullan syöminenkään ei tee peruuttamatonta vahinkoa. 

20160207_125726.jpg

Ennen kaikkea minun pitää opetella olemaan itselleni armollinen. Opetella hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Jos en voi hyvin korvien välistä, en voi onnistua myöskään tässä muutoksessa. Tukena urakassani on Ylen Jenny ja läskimyytinmurtajat - yhteisö. On huojentavaa, miten en ole yksin näiden ongelmieni kanssa.