Joskus vuosien päästä voin muistella asiaa, joka eräänä myrskyisenä marraskuun päivänä syöksi minut rotkoon. Olen jaksanut kovan työstressin, unettomuuden, jatkuvan väsymyksen, lasten hoidon ja pätkäiset yöunet, alati kasvavan pyykkivuoren ja rahahuolet. Mutta kun tiskikone menee rikki, niin minä itken tunnin. Ja sen jälkeen siitä itkusta ei ole meinannut tulla loppua ollenkaan. Olen siis pohjalla. En enää jaksa. Itkettää, ahdistaa, pelottaa.
Jos koneen mahti ihmisen arkipäivässä on tällainen, en yhtään ihmettele katastrofitarinoiden syntyä. Ehkä se, joka aikoinaan kirjoiti Terminaattorin, on kokenut jotain vastaavaa. Ehkä häneltä on mennyt rikki tv tai leivänpaahdin. Joka juuri sinä hetkenä on aiheuttanut valtaisan katastrofin. Mene ja tiedä.
Mutta sen tiedän, että huomenna minä menen lääkäriin. Ja ensi viikolla tulee korjaaja. Sitä ennen voin ahdistua tiskivuoresta vähän lisää.
Kommentit