Olen kärsinyt helvetin tulet raskauden, masennuksen ja tämän kaiken tunnemylläkän keskellä. Tuntuu kuin pitäisi olla vain onnellinen ja kiitollinen, että tämä sattui juuri meille. Mutta kun olo ei ole mitään siihen suuntaankaan. Ja tunnen ajatuksistani aivan hirvittävää syyllisyyttä. Tämä lapsi on kyllä toivottu, mutta ajankohta yllätti ihan 100-0. Erityisen pahalta tuntuu, kun olen ollut lukijana monessa lapsettomuuttaa käsittelevässä blogissa, joissa minulle alunperin kamala, pelottava ja paniikkia aiheuttava asia, olisi todellakin se unelmien täyttymys. Tuntuu kuin en osaisi tätä yllättävää onnea arvostaa tarpeeksi. Ilmeisesti kun jotain saa liian helpolla, sitä ei osaa arvostaa..

Onneksi sain neuvolassa ja lääkärillä puhuttua kaikesta tästä. Suunnattomasta ahdistuksesta, jota ei siis edellisellä kierroksella ollut. Lääkärini on onneksi erinomaisen ammattitaitoinen ja sanoi, että tuntemukseni ovat koko lailla normaaleja. Ja jos olo ei helpota, lääkitys tulee aloittaa viipymättä. Koska jos minä en voi hyvin, ei voi tuo kohdussa kasvava pikkuinenkaan. Minun lääkkeistäni ei lapselle kuulemma ole haittaa. Aion silti sinnitellä ilman, kun ne pahimmat ahdistuskohtaukset ovat jo helpottaneet.

Nyt sitten odotan seuraavaa kierrosta, synnytyksen jälkeistä masennusta. Koska kaiken tämän jälken sekin on takuulla edessä.. Masennus ja raskaus eivät siis todellakaan ole mikään maailman helpoin yhdistelmä, etenkään kun jälkimmäinen aiheuttaa jatkuvaa kuvotusta..