Elämäni ensimmäinen äitienpäivä äidin roolissa on takana. Sain paljon halauksia pieneltä (ja isommaltakin) mieheltäni, kortin sekä kaksi orvokkiamppelia takapihaa koristamaan. Päivän minä ja pienempi mies vietimme mummolassa, isompi Mies ei kyennyt lähtemään mukaan matkaan. Ja oikein mukava päivä se olikin, hyvää seuraa, hyvää ruokaa, hyvää jälkiruokaa ja hyvää kakkua (joista tuo viimeinen minun tekemääni, oma kehu haisee..).


Illalla unta odotellessa sitten tuli mieleen pohdintoja äitiyden syvemmästä olemuksesta. Kuten siitä miten sitä vaan ihan oikeasti raskausaikana kasvaa siihen äitiyteen, vaikka alussa meinasi paniikki iskeä. Ja miten valtava se rakkaus sitä pientä ihmistä kohtaan oli ihan alusta saakka. Alussa toki suurin ihmetyksen aihe oli se, että se pieni mytty tosiaankin oli meidän. Entäs sitten rakkaus. Rakastan Miestä aivan valtavasti. Hänen kanssaan haluan elää yhdessä vanhaksi asti ja jakaa elämäni. Mutta äidin rakkaus lasta kohtaan on jotain ihan muuta. Yhä edelleen joskus iltaisin seison pikkuiseni sängyn vieressä ja katselen nukkuvaa lasta. Ja yhä edelleen lapsen jokainen teko on mielestäni pieni ihme ja lapsen touhut parempaa viihdykettä kuin tv:n antimet.


Kunnes nämä ruusunpunaiset ajatukset vaihtuivat hieman synkempiin. Miten sitä osaa lapsestaan kasvattaa kunnon kansalaisen ja hyvän ihmisen? Miten lapselle pystyy takomaan päähän asioita, jotka oikeasti ovat tämän parhaaksi, vaikka uhmateini ei varmasti asiaa usko. Kuten että AINA voi soittaa tai tulla kotiin. Humalaisten kuskien kyytiin ei saa koskaan mennä. Ennemmin soitto kotiin, josta joku ihan varmasti tulee hakemaan. Parempi se on äidin ja isän lähteä yöllä hakemaan lasta jostain korvesta saakka kotiin, kuin hoitaa sitä pahasti vammautunutta rattijuopon kyytiin lähtenyttä lasta, tai haudata tämä. Voiko lasta rakastaa ja suojella liikaa?


Näiden pohdintojen jälkeen olikin sitten pelko persiissä ja unet ties missä. Äitiys tuo tullessaan valtavasti iloa, onnea ja rakkautta. Mutta myös sitä pelkoa, huolta ja surua, usein turhasta ja etukäteen. En silti vaihtaisi hetkeäkään.