Enkä nyt tarkoita mitään raskaustestien plussaa, me ei olla lisääntymässä, vaan siis ihan sellasia asioita, jotka itse koen positiivisiksi.

  • Talvipukeutuminen. Äitinä voi ihan helposti laittaa kovilla pakkasilla pipon päähän, pitkät kalsarit tai ihanat villasukkahousut toppahousujen alle, ruman neulepuseron, kaksi metriä huivia, lämpimät ja mukavat talvikengät villa-alumiinipohjallisina vuorattuna ja paksut lapaset ulkoillessa. Sinkkuna ja sittemmin parisuhteessa lapsetonna ei moisia kapineita edes omistanut. Eilen katselin em. talvivarustuksessa hytisten miten nuori tyttö kipitti leggareissa, farkkuminissä, hädin tuskin navan peittävässä takissa, ei pipoa eikä lapasia ja korkokengissä kaupungilla. Ei muuten käynyt yhtään kateeksi, vaikka tyttö oli muutenkin vimpanpäälle laitettu ja nätti.
  • Lastentapahtumat. Äitinä voi ilman tekosyitä käydä lastentapahtumissa. Jopa niinkin perussetit kuin päiväkodin/kerhojen joulu- ja kevätjuhlat tuovat uutta ulottuvuutta elämään. Minä ainakin aion mahdollisuuksien mukaan osallistua kaikkiin päiväkodin ja myöhemmin koulun rientoihin. Viime viikolla Jannen päiväkodilla oli joulutapahtuma. Koko päiväkodin henkilökunta oli rakentanut pihalle satumaan. Reitti kuljettiin kynttilöiden valaisemalla polulla. Oli Hannua ja Kerttua, Lumikuningatar, Kolme pientä porsasta ja susi, Peikkola ja Tonttula. Lapsilla oli kivaa ja äiti oli ihan liikutuksen partaalla. Nyt sitten koitan bongata josko seutukunnan seurakunnat vielä järjestäis jonkun lastenkirkon, jonne voisin esikoisen kanssa mennä kuuntelemaan joululauluja. Ja ai että odotan niitä aikoja, kun pääsen lasten kanssa teatteriin ja elokuviin. Meilläpäin toimii useampikin lastenteatteri ja vuosikausia olen kaiholla katsellut niiden ohjelmatarjontaa.
  • Joulu. Sanokaa mitä sanotte, mutta aikuisten joulu ei ikinä ole niin suloista kuin lasten. Oman lapsuuteni joulut ovat jääneet mieleeni sadunomaisina. Parhaat lahjat, kummitädiltäni saatu valtavan iso nukke ja vanhemmilta saadut itkevät vauvanuket olivat varmaan ihan parhautta, koska muista ne edelleen. Tai niin no, joulupukkihan ne lahjat tuolloin toi.
  • Talvi. Viime talven parhaaksi talviankeuden karkoittajaksi valitsin yksimielisesti mäenlaskun. Se väsyneempikin päivä valvotun yön jälkeen oli parin pyllymäen laskun jälkeen paljon parempi. Ilman lapsia en olis moista kehdannut kokeilla. Suosittelen lämpimästi kaikille äideille tätä terapiaa. Muuttaessa meillä kävi käsittämätön tuuri, varmaan koko kaupungin paras liukumäki on milteipä takapihalla. Jahka tästä pakkaset hiukkasen laskee, niin kokeilemme myös jäällä retkeilyä, asumme kahden vesialueen välissä, molempiin on meiltä matkaa kai parisataa metriä.
  • Vesileikit. Erityisesti kesäajan harrastus, ja viime kesänä se lasten kahluuallas oli suoranainen aarre (mut kuka keksis siitä sellasen version, mikä kestää pidempään kun yhden kesän??). Jannen kanssa useamman kerran leikittiin vesisotaa takapihan puiden varjossa.
  • Saippuakuplat. Ennen lasten syntymää meillä ainakaan ei ollut ikinä saippuakuplia. Vaikka eihän niissä ikärajaa ole, mutta silti. Molemmat pojat jaksavat meillä kuplia ihmetellä, ja Janne oppi jopa niitä puhaltelemaankin. Tosin jonkun kerran saippualitkua meni suuhunkin, mutta eipä se varmaan kovin vaarallista ainetta ole.
  • Lapset. Noin niinkuin yleisellä tasolla meidänkin vintiöt on ihania ja niin rakastettavia. Vaikka hermo meinaa mennä, niin pienen pojan räkäkuolaiset pusut lievittää tilannetta huomattavasti. Ja lapsen nauru on ihan parhautta. Ja ne unenlämpöiset pikkumiehet aamuisin vieressä. En ikinä vaihtais tätä elämää sinkkuelämään.

Että vaikka monesti tulee valitettua kuinka kamalaa ja raskasta tää arki kahden pienen lapsen kanssa on, niin onhan tässä niitä positiivisiakin puolia. Paljon enemmän kuin negatiivisia.