Aamun radiouutiset kertoivat, että lasten ja etenkin nuorten huostaanotot ovat lisääntyneet viime vuosina, jolleivät nyt räjähdysmäisesti, niin merkittävästi kuitenkin. Uutena ilmiönä on tullut esille uusperheiden murrosikäiset lapset. He ovat hankalassa iässä noin muutenkin ja siihen kun pistetään bonuksena vanhempien ero ja uudet kumppanit, niin ei varmaan ole ihan helppoa kellään. Niinpä vanhemmat ovat enenevissä määrin laittaneet lapset uuden onnen tieltä perheen ulkopuoliseen sijoitukseen.

No juu, onhan tätä tapahtunut ennenkin, että uuden kumppanin kanssa huonosti toimeentuleva teini on potkittu kodista pihalle. Sinälläänhän tämä ei ole mikään uusi asia, mutta järkyttää se silti. Minä en voisi kuvitellakaan meneväni yhdestäkään miehestä niin sekaisin, että siinä hurmiossa sais lapset mennä vaikka lastenkotiin, etteivät vaan häiritsis uutta onnea. Tosin olen kyllä aika tosissani naimisissa Miehen kanssa, joten erokuvio ei toivon mukaan ole meille ajankohtainen ikinä. Mutta jos, niin siitä huolimatta ja etenkin silloin niiden lasten hyvinvointi olisi minulle ainakin kaikkein tärkeintä. Mikäli uusi kumppani ei tähän sopeutuisi, niin silloin uudesta kumppanista tulis aika äkkiä entinen. Ja minä en edes ole mikään Hyvä Äiti (TM), vaan se ihan tavallinen joka rakastaa lapsiaan älyttömästi, vaikka joskus hermo meneekin.  

Olen aina ihmetellyt suuresti sitä, miten eronnut henkilö, mies tahi nainen, uuden suhteen löytäessään julistaa kovaan ääneen kaikelle kansalle elävänsä uuden kumppanin kanssa elämänsä parasta aikaa. Etenkin jos edellisestä suhteesta on lapsia. Kyllä minusta ainakin vielä näin aikuisiälläkin olis aika kamalaa kuulla jomman kumman vanhempani hehkutusta uuden onnen autuudesta, jossa mitätöidään suhde toiseen vanhemmistani ja koko perhe-elämämme. Minulle kun se lapsuus oli äärettömän ihanaa ja onnellista aikaa ja ainakin toivon ettei se aika ollut vanhemmilleni puhdasta helvettiä. Ja jos lapset ovat vielä pieniä ja ymmärtävät asioista jotain, mutta eivät kuitenkaan kaikkea, niin kyllä siinä pienen ihmisen mieli ihan varmasti pahoittuu. Voihan sitä sille uudelle kumppanille kertoa että ikinä ei ole ollut näin ihanaa, mutta ehkä ei kannata niille lapsille asiaa kertoa tai julkkisten tapaan julkistaa asiaa lehtien palstoilla.

Oli miten oli, tämmöinen trendi on minusta aivan käsittämätöntä. Kyllä niitä lapsia suunniteltaessa olis ehkä aiheellista ajatella, että niistä on vastuussa vähintään seuraavat 18 vuotta. Eikä se vanhemmuus tokikaan lopu siihen, että lapsesta tulee täysi-ikäinen, kyllä se on ihan loppuiän duuni. Ihan jännä olis tämmöisessä tapauksessa olla katsomassa kärpäsenä katossa miten se uuden onnen tieltä pois potkittu teini jättää hänet hylänneen vanhempansa hoitamatta sitten kun tämä ei itse siihen enää kykene. Kyllähän se lapsikin voi hylätä vanhempansa.