Antti on saanut tehtyä kaksi ensimmäistä hammastaan. Toinen puhkesi eilen ja toinen tänään. Viimeiset 6 viikkoa jokaikinen kitinä on ollut hampaista johtuvaa. Ja itseasiassa kun ne hampaat lopulta tulivat, ei poika ollut oikein moksiskaan. Nyt sitten pitäs varmaan lähtee ostamaan se ensimmäinen hammasharja. Hip hei. Jos nimittäin lasten huoltotoimenpiteissä on joku asia jota INHOAN, on se hampaiden pesu. Ainakin Jannen kohdalla se on aivan käsittämättömän hankalaa, vaikka niitä legoja on pesty hitto soikoon jo toista vuotta.

Löydettiin sitten muuton jäljiltä poikien vauvakirjatkin. On sit aika vähän täytettyjä teoksia meillä ne. Onhan se toki tosi ihanaa sitten poikienkin isompana ja jopa aikuisena lueskella millaisia ne elämän ensimmäiset hetket ja vuodet ovat olleet ja koska on saatu ensimmäiset hampaat ja kannateltu päätä ja käännytty ja ja ja ja.. Mutta kun se realiteetti ainakin meillä on se, että kirjan täyttäminen on äidin vastuulla. Ja kun äiti on parin raskauden ja parin vuoden pätkissä nukuttujen öiden ja kotona olon jälkeen sellanen hattarapää, ettei muista omaa nimeään, saati sitten täyttää sitä kirjaa. Ja silloin kun se kirja jostain käsiin sattuu, ollaan kehityksessä menty niin paljon eteenpäin, ettei niitä ensimmäisiä vaiheita sitten muista ollenkaan.

Se Kunnon Äiti (TM) varmaan on dokumentoinut kaikista neljästä lapsestaan about kaiken. Jokaisella on oma, itse askarreltu vauvakirja ja kaikki sen kohdat on täytetty. Kirjaan on kerätty lehtijuttuja vuosien varrelta, liimailtu kivoja muistoja ja hiuskiekuroita ja valokuvia. Jokaisella lapsella on omat teemavärinsä kirjassa. Jokainen hammas on kirjattu kirjaan, jokainen uusi opittu juttu, sana, temppu. Hauskimmat lapsen suusta tulleet jutut on kirjoitettu muistiin (muuallekin kuin äidin blogiin). Kunnon Äiti (TM) varaa päivittäin sen hetken kirjojen päivittämiseen, jonka tämä ei niin kunnon äiti käyttää blogin päivittämiseen ja facebookissa notkumiseen.

Minun mielipiteeni vauvakirjoista on kaksijakoinen. Pääsääntöisesti olen sitä mieltä, että ne on kivoja. Mutta niinä hetkinä kun katselee sieltä täältä täytettyä kirjaa, jossa on enemmän tyhjää kuin täyttä, niin tulee mieleen, että koko opus on saatanasta. Kyllä kuulkaa korpee esitellä vauvakirjoja tuleville miniöille, joilla varmaan on ollut Kunnon Äiti (TM) ja koittaa keksiä selitystä sille miks kirja on 1) kaupasta ostetti ja 2) puolityhjä. no, pojat varmaan saa osakseen myötätuntoa ja rakkautta enemmän, kun lapsuus on ollut mitä on.