Aikoinaan Markus Kajo kirjoitti narkoleptikkojen kesäpäivistä. Niin hauskaa tekstiä, että oli pissat mennä housuun. Meillä on vähän sama fiilis, mutta talviaikaan sidottuna. Nukun, syön, nukun, käyn vessassa ja juomassa, nukun lisää jne. Olo ei ole siis yhtään parempi kuin eilenkään. Ei tosin huonompikaan, joten voiton puolella tässä kai ollaan. Hirveä tauti. En voi suositella kenellekään.

Pystysennossa jaksan näköjään olla noin tunnin. Sitten olo muuttuu sietämättömäksi ja on pakko mennä pitkäkseen. Sanoinko jo, että nukuttaa koko ajan? Kuinkahan paljon ihminen voi nukkua? Väsymys toki on merkki siitä että kaikki ei ole kunnossa ja on syytä ihan vaan keskittyä parantamaan itseään.

Ja kaiken huipuksi Mieskin on saamassa osansa. Kuuntelin jo yöllä tukkoisen kuulloista hengitystä ja aamulla nenän niiskutusta. Tyttären meille tulo tulevana viikonloppuna peruttiin taudin takia, turha tätä on lapseen tartuttaa. Saamme viettää siis perjantai-iltaa kahden. Makaamme siis sängyssä ja näillä näkymin niistämme vuorotellen. Voi tätä romantiikan määrää...