Ilmeisesti sunnuntaina kotikulmillamme vieraillut sirkus jätti jotain jälkeensä, kun meidän elämämme tuntuu tätä nykyä olevan melkoista sirkusta, yötä päivää. Viikon kohokohtiin (tähän mennessä, vähän hirvittää mitä nämä viimeiset päivät tuovat tullessaan) kuuluu varastettu moottoripyörä, jonka joku oli piilottanut taloyhtiön pihaan, kauppareissuja jotka venyvät ja venyvät ja venyvät, äärimmäistä kipua ja väsymystä, pulloharjahoitoa vaativa hiivatulehdus ja viimeisimpänä yönäytös.

Heräsin kahden aikaan viime yönä johonkin. Olin jo kääntämässä kylkeä ja vaipumassa takaisin nukkumatin maille, kun tajusin että Janne on hereillä. Eikä vain hereillä, vaan istua tapitti sängyssään. Ensin luulin että poika vääntää kakkaa, mutta eipäs sittenkään. Kaiketi äheltämisen tarkoitus oli varoittaa äitiä ja isiä tulevasta. Vaan emmepäs ottaneetkaan tilaisuudesta vaaria. Hetken kuluttua poika seistä jökötti sängyssä. Äiti punnertaa punkastaan ylös ja kippaa pojan maate. Ja tekee emämunauksen. Lähtee vessaan. Siitä se sitten alkoi. Yli tunnin kestänyt huutokonsertti. Missään ei ollut hyvä. Ei omassa sängyssä, ei äidin vieressa, ei isin vieressä, ei sylissä. Vettä ei ainakaan juonut. Poika rauhoittui hetkeksi minun viereeni, kunnes tajusi, että jossain siellä pimeyden keskellä on myös isi. Ja sitten piti isiä lähteä etsimään. Isin vieressä pötköteltiin hetki, tuli niin hiljaista, että taisin itsekin ehkä torkahtaa hetkiseksi. Kunnes konsertti alkoi alusta. Hermoja kiristeli molemmilla "aikuisilla" (aikuisiksi ei ainakaan olisi uskonut käytöksen perusteella, mutta tuskinpa meistä kukaan ihan hirveän iloinen on keskellä yötä herätessään). Jossain välissä kävin avaamassa keittiöstä ikkunan, että saisimme talouteen edes hieman raitista ilmaa. Sitten vaihdettiin makuupaikkoja. Mies ja poika lattialta parisänkyyn ja minä lattialle. Taas kerran poika rauhoittui hetkeksi ja tovin päästä aloitti uudellen. Lopulta annoin periksi ja hain maitopullon jonka vetäistyään poika rauhoittui. Aina välillä sängystä kuului itkun märinää, mutta tilanne alkoi rauhoittua. Ja vasta siinä vaiheessa tajusin, että meillähän tehdään hampaita. Keksintöni huumassa jäin odottelemaan seuraavaa itkukohtausta (jota ei tietenkään tullut). Olisin tuupannut pojalle muutaman supon hanuriin, josko se olisi auttanut, mutta ilmeisesti ehdin nukahtaa. Toki voi olla myös mahdollista, että pojalla, kuten meillä muillakin oli yksinkertaisesti vain kuuma. Ja kun makuuhuone alkoi viilenemään, niin kukin tahollaan pystyi nukkumaan.

Aamulla kello soi kuudelta ja olin niin väsynyt että oksetti (tai saattoi se olla aamupahoinvointiakin). Hetken aikaa jo mietin, että josko ilmoittaisi töihin sairastuneensa ja jäisi vaan kotiin nukkumaan. Väsytti, oksetti, kiukuttikin. Silti meinasi hieman hihityttää, kun katselin nukkumajärjestelyjämme. Minä patjalla lattialla sängyn päässä. Mies parisängyn jalkopäässä poikittain ja pikkuinen poikamme nukkui pylly pystyssä sängyn toisessa päässä. Miten ihmeessä noin pieni vie sängyssä noin paljon tilaa..? Ja ihan oikeasti, jos en kohta saa nukuttua kunnolla, tulen totta vieköön HULLUKSI. Ensi yöksi siis varapeti sohvalle ja korvatulpat korviin. Ja ensi vuonna meillä on sitten yksi sirkustaiteilija lisää. Kyllä tämä äitiys on sitten ihanaa..