Kun minä olin lapsi, meillä oli kotona yksi telkkari. Alakerran tupakeittiössä. Telkkaria saime katsella melko vapaasti, joskaan ohjelmatarjonta ei tainnut olla kummoinen. Meillä kun näkyi Ylen TV1 ja 2. MTV:n ohjelmat tulivat ylen kanavilta.

Joka hemmetin lauantai (tai siltä ainakin tuntui) isä katsoi kakkoselta Englannin Valioliigaa. Isäni ei muuten ole mikään urheiluhullu, mutta jostain syystä (vai liekö vaan meidän lasten kiusaksi) jalkapalloa tuijotettiin hartaasti. Ja voi että aika tuntui kuluvan pelin aikana hitaasti. Näin aikuisenakin olen sitä mieltä, että pelit kestivät koko hemmetin päivän, eikä siltä toiselta kanavalta voinut sinä aikana katsoa tietenkään mitään. Sitä en muista, mitä se toinen kanava olisi näyttänyt, mutta lapsen kannalta se oli ihan varmasti jotain paljon mielenkiintoisempaa kuin jalkapallo.

Nyt kun olen äiti, niin mieleen juolahti eilen illalla, että ehkä nämä jalkapalloa katsomalla vietetyt hetket olivat se isän hengähdystauko lapsista. Lapset kun tuppasivat katoamaan jossain kohtaa pelin aikana. Aina alussa sitä jaksoi istua telkkarin ääressä ja toivoa, että josko se sittenkin antais meidän katsoa jotain muuta. Mutta ei se koskaan antanut, vaikka miten manguttiin.

Lapsuudesta muistan myös miten meillä katsottiin joka lauantai Avaraa Luontoa. Ja perinne jatkuu edelleen. Huomaan yllättävän monena lauantai-iltana tuijottavani luonnon ihmeitä. Avaran Luonnon lisäksi näin melko varmaan kaikki länkkärit, koska elokuvatarjonta oli mitä oli. Kakkosen Kuukauden Western oli jotain aivan mahtavaa.

Kaikkea sitä mieleen tuleekin :o)