Mies esitteli tänään ylpeänä saamaansa sähköpostia VR:ltä. Kiittivät yhteydenotosta ja lupasivat pistää hakemuksen tietokantaan. Tai jotain sellaista. Oli siis eilen muun tekemisen puutteessa laittanut hakemuksen VR:lle kun ilmoittivat konduktöörikoulutuksesta. Että niin autuaalta tää perhe-elämän ajattelu ilmeisesti tuntuu jo tässä vaiheessa, että Mies jo suunnittelee uran vaihtoa. Sellaista missä kotona vois olla mahdollisimman paljon pois.. Paitsi että minun käsitykseni mukaan nuo nyky-konnarit saavat aika ajoin pitkiäkin vapaita. Tässä pisteessä siis ollaan meillä, puolentoista kuukauden avioliiton jälkeen..  Ja niin kun tässä eräät on koittaneet oikein panostaa tähän hyvän vaimon rooliin, ruokaa on laitettu ja leivottu, ja viime kuukausina olen jopa oppinut sisäsiistiksi. Love is in the air ;o)

Ei vaan, olen oikeasti sitä mieltä, että jos nykyinen duuni kypsyttää, ja tilalle löytyy joku mielekkäämpi, niin siitä vaan. Turha sitä on kärvistellä työpaikassa, jossa koko ajan ottaa päähän. Tosin ei ehkä ihan kuukauden välein sitten perheellisenä kannata sitä paikkaa vaihtaa, kuten eräs herra lähipiirissäni. Vaikka hyvät syyt hänelläkin siihen vaihtoon on.

Ja hyvä hommahan tuo konnarin homma on, maisemat ja ihmiset vaihtuvat, ja taitaa olla niitä ainoita paikkoja jossa sen koulutuksen jälkeen odottaa jotakuinkin varma työpaikka. Joskus itsekin mietin sitä uravaihtoehtoa, ennen kuin insinööriksi rupesin ja etenkin ennen kuin opiskeluaikojen myötä kyllästyin junalla matkustamiseen. Että pidän peukkuja että Mies kaikesta huolimatta sinne koulutukseen pääsisi, jos se kerran on sitä mitä hän oikeasti haluaa. (Hyvä vaimo pisteitä taas tässä koitetaan keräillä..)