Jo lapsena opin, että on olemassa vaalisalaisuus. Ja se tarkoitti sitä, että en ole koskaan saanut tietää vanhempieni poliittista suuntautumista. Siispä olen lähes koko aikuiselämäni ollut aika pihalla politiikasta. En siis ole minkään puolueen jäsen, enkä aktiivisesti seuraa politiikkaa. Olen lähes poikkeuksetta äänestänyt samaa puoluetta, Vihreitä, koska se on ollut vähiten vastemielinen vaihtoehto. Ja toki jaan osittain saman arvomaailmankin.

Mies taas on puolueen jäsen. Ja hänen myötään olen sitten ruvennut heräämään poliittisesti. tajusin, että Vihreät on oikeasti porvaripuolue, enkä koe itseäni niin hyväosaiseksi tai -tuloiseksi, että porvariksi rupeaisin. Edelleen minulla on Vihreiden kanssa samoja arvoja, mutta ääneni meni eduskuntavaaleissa ihan toiselle puolueelle.

Tämän aamun uutisissa (YleX) kerrottiin, että viime vuosina vaalisalaisuudesta ei ole pidetty kovinkaan tiukasti kiinni. Sosiaalisessa mediassa on avoimesti kerrottu ketä kannattaa ja ketä äänestää. Enkä näe asiassa mitään pahaa. Minä tiedän ketä monet ystäväni ovat äänestäneet. Ja he tietävät ketä minä äänestin. Presidentinvaaleissa asetuin heti ja häpeilemättä Pekka Haaviston taakse. Ja teen niin toisellakin kierroksella. Enkä todellakaan ymmärrä, että mitä pahaa oman ehdokkaansa kannattamisessa on. Jos en kehtaa sanoa ketä äänestän, olen todennäköisesti äänestänyt väärää henkilöä. Ja jos kerran oikeasti seison päätökseni takana, on minun mielestäni voitava kertoa häpeilemättä ketä äänestän.

Jos joku osaa valottaa tätä vaalisalaisuuden mysteeriä minulle, niin olen kiitollinen. Minulle kun koko konsepti on jotenkin hämärä. Vai ollaanko nyt menossa avoimempaan yhteiskuntaan, kiitos sosiaalisen median, jossa kerrotaan niin perheen ripulitaudit kuin poliittinen kantakin?