Kun lapset kasvaa, luulis että elämä helpottuu ja sitä jaksaa enemmän. VÄÄRIN! Meillä ei taaskaan nukuta. Kohta pitänee tehdä vuorot, joka toisen yön valvon minä ja joka toisen Mies. Kun tätä valvomista ei muuten jaksa. En olis kuulkaa vielä vuosi sitten uskonut miten paljon sitä voi toivoa, et lapsi söis tuttia, jolla sais ipanan hiljaiseksi.. Toki osa yön kitinöistä voidaan laittaa päiväködin piikkiin. Yhtäkkiä vauveli tempaistaan kotipesästä vieraaseen paikkaan, vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Kyl kai se aikuistakin rassais. Ja rassaa ainakin tätä aikuista niin perkeleesti, kun joutuu muutoksen takia valvomaan. Mut iteppä läksin.

Ja jos kuopus antaa nukkua, niin valvottajana on sen isoveli. Joka ei siis pysy millään omassa sängyssään. Poika kyllä nukahtaa omaan sänkyyn ihan hyvin, taannoiset "mulla on pissa/kakkahätä/jano tai mua pelottaa" -temput ovat jääneet toviksi taka-alalle ja sinne omaan sänkyyn jäädään kiltisti. Mut sit joskus jopa puolenyön aikaan poika kipittää meidän keskelle nukkumaan. Mietin jo, et jos laittais pojan matkasänkyyn, josta hän ei pääse pois, niin sais edes joskus rauhassa nukkua. Tai siis et ei joku tunkis samalle tyynylle (siitäkin huolimatta, että pojalle on jo aikaa sitten varattu oma tyyny meidän sänkyyn), tai päähän potkittais pienillä jaloilla. Ja nukkua siis niiltä osin joilta nuorimmainen antaa. Kyllä, lapsi on kuskattu takaisin omaan sänkyyn, parhaimmillaan kolme kertaa yössä, kunnes en vaan enää jaksanut nousta. On annettu illalla aikaa äidin ja isän kanssa, silitelty, haliteltu ja pusuteltu, jos se olis vaikka läheisyyden kaipuuta. Ilmeisesti ei ole. Nukutettu äidin viereen ja sit viety omaan sänkyyn. Mut kun ei niin ei. Viime yönä pienemmän saadessa kilarit, samanmoiset sai myös äiti, joka sänkyyn palattuaan näki esikoisen omalla paikallaan poikittain. Sit läks poika ja kello kahdesta eteenpäin saimme jakaa aviovuoteemme Miehen kanssa ihan kahdestaan. Sen suurempaa kerrottavaa ei ole, molemmat vedettiin unta kuulaan täysillä ;o) Minun puolestani esikoinen saa tulla viereen nukkumaan, mutta aamusta. Ei koko yötä, eikä ainakaan joka yö.

Ja jotta ankee päivä alkais muutenkin ansaitusti, meillä oli aamulla tyhjä jääkaappi ja minulla elämää ankeammat aamupalaeväät töissä. Ja tästä kirjoituksestakin tuli huono, mut tänään ei vaan pysty.