Meillä ei tapahdu mitään, eikä ole mitään kerrottavaa. Janne nukkui viime yönä ekan kerran viikkoon kunnolla, joten olo on äidillä edelleen kuin jyrän alle jääneellä (luulisin ainakin, ei ole omakohtaista kokemusta).

Joulukuun kunniaksi meiltä hajosi takaoven lukkosysteemi. Tietenkin sisäoven, jonka korjaus piti maksaa itse. Hip hei ja 140 € meni taas. Olisi sille rahalle ollut suoraan sanoen muutakin käyttöä. Nyt odotellaan jännityksellä, että mikä hajoaa seuraavaksi. Ja tietenkin tuon takaoven korjaus oli just alle kotivakuutuksen omavastuun, että kaikki meni omasta pussista. Verotuksen kotitalousvähennykseen työn osuuden saisi, mutta eipä tuo yksittäinen työn osuus ylitä siihen määriteltyä omavastuuta. No, eipähän ainakaan enää vedä, joten Janneakin voi paremmin pitää lattialla.

Jouluun meillä ei ole valmistauduttu niin mitenkään. Muutama lahja ostettu ja keittiön pöydälle laitettu sähkökynttelikkö. Kynttilöitäkään ei ole poltettu, eikä koristeita haettu esiin. Kivaa kun tulee joulu, kunhan joku vaan laittais sen meille.

Itsenäisyyspäivää meillä sentään vietetään. P-veli tyttöystävineen sekä Äm miehensä kanssa ovat ainakin tulossa. Kiva kun näkee muitakin aikuisia ihmisiä kuin lähikaupan kassan ja Miehen. Vaikka ei tuon Miehen seurassa tosiaankaan mitään vikaa ole. Tarkoituksena on syödä hyvin ja katsella Linnan juhlia. Oi miten odotankaan sitä, että saa arvostella muita ihmisiä. Sitä kun itse kulahtaneessa paidassa ja risoissa verkkareissa on niin hehkeän näköinen aina (heh heh). Hiuksiakaan kun ei meinaa ihan joka aamu ehtiä kampaamaan.

Hiuksista puheen ollen, meillä on tuossa reilun viikon päästä 6kk hääpäivä. Ajateltiin ihan juhlistaa päivää ja mennä kaksin syömään. Sain sopivasti kampaajalle ajan ensi keskiviikoksi, että vaimo voi näyttää ihan ihmiseltä. Mitenhän sitä oikein osaa olla kaikessa rauhassa ja kahdestaan samaan aikaan ruokapöydässä? Ja vielä syödä siten ettei tarvi parin minuutin välein vetäistä soittonallea soimaan. Ihan käsittämättömän paljon odotan edes tätä pientä kahdenkeskeistä aikaa Miehen kanssa.

Positiivista on se, että meillä sataa lunta. Viikon mittainen vesisade kun vei edelliset hanget mennessään jo monta päivää sitten. Valkoista joulua meille tuskin saadaan tänäkään vuonna, mutta josko taas viikon verran tuo lumi pysyisi maassa. Virkistäisi edes pikkaisen tämän pimeyden keskellä.

Suoraan sanoen melkoisen tyhjänpäiväinen postaus, mutta sitäpä tämä minun elämäni tällä hetkellä on noin muutenkin. Paitsi ehkä Jannen mielestä, joka on sitä mieltä, että äiti (tai äidin tankit) on melkoisen tärkeä juttu tällä hetkellä :o)