Meidän remppa nimittäin tältä erää. Kauanhan se kestikin ja välillä meinas jo epätoivo iskeä, et loppuuko tää koskaan. Mutta nyt loppui. Eilen piti jo vähän kovistella maalaria ja sanoa, että sen seinän on oltava valmis nyt, kun täs pitäs päästä oikein asustelemaan, eikä vaan elelemään muuttovaiheessa viikosta toiseen.

Sukulaisen (tai siis Miehen sukulaisen) palkkaamisessa on ihan omat haasteensa. Ei kehtaa ihan hirveen rumasti sanoa, ettei saa veemäisen akan mainetta heti ensimmäisinä vuosina. Vaikka työ saatiin ihan kohtuuhinnalla (lue: sikahalvalla) tehtyä, niin loppumetreillä meinas kyllä ainakin minulta usko loppua kesken. Tuntui että  maalarin intoki hiipui, ekat kaks tilaa, keittiö ja eteinen tulivat valmiiksi parissa päivässä, muihin (kolme mh) meni sitten 2,5 viikkoa.

Jälki on pääsääntöisesti hyvää, jossain kohtaa tuntuu että on menty siitä missä aita on matalin, mut korjataan jahka jaksetaan. Nyt ei kiinnosta remppahommat millään lailla. Ennen juhannusta kun pitäs Miehen mahtikäskyn mukaan saada tavarat paikoilleen. Ans kattoo miten käy. Niitä laatikoita kun on purkamatta aikamoinen määrä ja jussiin on aikaa muutama hassu päivä. Lastenhuone alkaa olla valmis, kun saatiin Anopin ompeluavustuksella sinne verhotkin. Enää pitäis saada ipanat sinne nukkumaan. Mitenköhän sitä oppii nukkumaan Miehen kanssa kaksin? Tai kolmin nyt ensivaiheessa, kun Antti saa jatkaa nukkumista meidän kanssa siihen saakka, kunnes lopettaa yösyömisen. 

Muuten meillä alkaa elämä asettumaan uomiinsa. Antti sai kamalan nuhan, joten sen takia tässä ollaan valvottu jokunen yö. Viime yö meni jo helpommin, mutta aamulla pikkumiehen nenä meni ihan tukkoon, eikä olo meinannut helpottaa millään. Mut nyt on äitiosaston lähdettävä viihdyttmään lapsiosastoa.