Lasten huostaanotot ovat puhuttaneet tänä syksynä valtaisasti ihmisiä. Ensin sosiaaliviranomaiset olivat liian löyhäkätisiä, kun pieni Eerika-tyttönen löydettiin isänsä ja tämän puolison pahoinpitelemänä ja hengettömänä kotoaan. Ilmoituksia lapsen pahoinpitelystä oli tehty lehtien mukaan lukuisia, mm. äidin toimesta. Kukaan ei kuitenkaan ilmeisesti tehnyt mitään, tai ainakaan ajoissa.
Jokunen kuukausi sitten kohistiin venäläislasten huostaanotoista. Eräiden lähteiden mukaan sosiaalitointa on ohjeiestettu ottamaan venäläislapset huostaan millä tahansa syyllä. Tämä väite on kumottu sittemmin. Tämän tapauksen yhteydessä oltiin sitten sitä mieltä, että huostaanottoja tehdään Suomessa liian löyhin perustein ja että lapsen paras paikka on oma koti omien vanhempien kanssa. Ihmisen mediamuisti on siis ilmeisen lyhyt.
 
Nyt Facebookissa kiertää tarina ilmeisesti lievästi kehitysvammaisen äidin lapsen huostaanotosta. Taustatietoja ei minun mielestäni ole sivulla riittävästi, joten en voi ottaa kantaa puoleen enkä toiseen. Sivustolta saa sen kuvan, että sosiaalitoimi on toiminut täysin mielivaltaisesti pakkosijoittaen äidin ja tämän lapsen heti synnytyssairaalasta kotiuduttuaan. Sosiaalitoimi on myös pakottanut äidin irtisanomaan asuntonsa, eikä ole sallinut äidin muuttavan omien vanhempiensa luokse. Kuulostaa erikoiselta. Olen huomannut, että Suomi ei ehkä olekaan sellainen demokratian ihmemaa ja oikeusvaltio, jona olemme noin yleisesti ottaen tottuneet sitä pitämään. Mutta tässä tapauksessa, mikäli kerrotut asiat ovat tosia, on rikottu yksilönvapautta räikeästi. Kukaan meistä ei toki tiedä sosiaalitoimen päätöksen taustoja, joten näkemys on kovin yksipuolinen.
 
Tämän päivän Iltalehti uutisoi niinikään huostaanotoista, joita tapahtuu keskimäärin 10 000 vuodessa. Se on valtava määrä. 10 000 lasta ei voi syystä tai toisesta elää kotonaan. Ajattelen omia lapsiani, ja sydäntäni puristaa. Tuntuu niin kovin pahalle, että pieni ihmistaimi joutuu jossain elämään turvatonta lapsuutta. Ei koti ole aina se paras paikka lapselle, eivätkä biologiset vanhemmat kykene pitämään aina huolta lapsistaan. Joskus elämä vaan menee niin. Jos vanhemmat käyttävät päihteitä tai pahoinpitelevät lapsiian, eivätkä huolehdi heistä, eikö se ole parempi sijoittaa lapsi turvalliseen paikkaan. Maailma ei ole mustavalkoinen, eivätkä vanhemmat täydellisiä, vaikka niin kovasti sitä haluaisi.