Anne Pohtamo on jakanut taas viisaita ajatuksiaan. Hän on sitä mieltä, että masennus johtuu arvotyhjiöstä. Voi miten helppoa oliskaan olla Anne, kun ratkaisu jokaiseen ongelmaan on rukoilu. Minä uskon Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta silti olen masentunut. Ilmeisesti yhteys yläkertaan ei ole kunnossa.

Masennus on myrkkyä. Ne jotka ovat tämän sairauden kokeneet tietävät sen. Masennus myrkyttää ajatusmaailman, vinksauttaa sen. Yhtäkkiä elämässä ei ole mitään hyvää ja itse on täysin arvoton. Mikään teko ei ole riittävän hyvä. 

Miten tämän olotilan sitten voisi selittää parhaiten sellaiselle henkilölle, joka ei ole tautia koskaan sairastanut? Iso osa ihmisistä kun on edelleen sitä mieltä, että masentuneet ovat vaan laiskoja ja että masennus paranee nousemalla ylös sängystä ja lähtemällä lenkille. Luin vastikään tutkimuksesta jossa oli tutkittu liikunnan vaikutusta masentuneen mielialaan. Niille masentuneille, jotka olivat aktiivisesti harrastaneet liikuntaa ennen sairastumistaan, liikunta auttoi. Mutta muille sillä ei ollut parantavaa vaikutusta. Minä olen kulkenut kohta puolitoista vuotta ainaisessa harmaudessa. Kuvitelkaa sellainen myöhäissyksyinen päivä. On aina hämärää ja pimeää, hernerokkasumu peittää maiseman. Kaikki valo katoaa pimeyteen ja sumuun. Sellaisessa maailmassa masentunut elää. Joka ainoa päivä, vaikka todellisuudessa paistaisi mitä kirkkain kesäaurinko. Masentunut on henkisesti halvautunut. Vaikka miten yrittää toimia, mieli ei vaan saa sinua liikkeelle. Tiedät, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta käytännössä et saa mitään tehtyä, kun et pääse edes sängystä ylös.

Masentunut ihminen tuntee itsensä kaikilla tavoin arvottomaksi ja kelvottomaksi. Joskus jopa liian arvottomaksi ja kelvottomaksi elämään. Koska masentunut ei saa otetta elämästä, ovat ne pienetkin arkiset toimet suuria vuoria. Otetaan esimerkiksi henkilökohtainen hygienia. Niinkin pieni juttu kuin suihkussa käynti on liian iso asia käsiteltäväksi ja sitä voidaan lykätä päiviä. Tai ruoanlaitto. Jos kaapissa ei ole valmista ruokaa, on helpompi olla syömättä. Masentunut on joissain asioissa kuin lapsi. Hän kaipaa hirvittävästi vakuutteluja siitä, että kelpaa ja on tehnyt jotain hyvin ja oikein. Murskaavinta on reagoida negatiivisesti. Jos minä iloitsen siitä, että olen saanut tiskikoneen tyhjennettyä ja likaiset astiat koneeseen, pahinta mitä tilanteessa voi tehdä, on sanoa, että olisit samalla pyyhkinyt nuo pöydätkin. Minulle iso juttu mitätöidään. Minun päässäni viaton lause kääntyy sellaiseen muotoon, että olet laiska ja saamaton paska. Tämä taas syö kaiken motivaation ja sen pienen ilon siitä, että on saanut jotain tehtyä.

Masentunutta kannattaa siis kohdella silkkihansikkain. Tiedän että läheiset turhautuvat, että he eivät aina jaksaisi kannatella aikuista ihmistä, kiitellä itsestäänselvyyksistä, mutta nämä jutut ihan oikeasti auttavat, kannustavat ja motivoivat tekemään lisääkin.

Masentuneen ihmisen tulisi oppia olemaan itselleen armollinen. Ei kuukauden sotkuja tarvitse siivota kahdessa tunnissa. Hoida tänään tiskit, siinä on tavoitetta jo kerrakseen. Jos onnistut, tee jotain kivaa. Jos kivaa on neuloa, neulo. Jos tykkäät askarrella, lukea, lähteä ulos, saunoa, laulaa, pelata tietokoneella, luke jne. tee sitä vaikkapa tunti palkkioksi. Ota tavoitteeksi tehdä yksi kiva asia päivässä. Ja sitten kolme. samalla voit tehdä sen yhden tai kolme kotityötä. Tärkeintä on oppia taas pitämään itsestään ja nauttimaan elämästä.

Mitä antaisin neuvoksi masentuneiden läheisille? Jaksakaa olla läsnä. Kuunnella samoja asioita kerta toisensa jälkeen. Olla tukena ja kannustaa. Se on raskasta, tiedän sen sekä itse masentuneena, että masentuneiden ystävänä. Kun sitä niin haluaisi ottaa edes pienen osan toisen taakasta pois, mutta kun ei voi. Ja ottakaa aika ajoin myös etäisyyttä kotiin ja pitäkää huolta omasta mielenterveydestänne. Käykää kavereiden kanssa ulkona, ja koittakaa joskus houkutella se masentunutkin mukaan.