Kuten tuolla aiemmin kirjoittelin, jouduin sokerirasitustestin poikkeavan tuloksen vuoksi verensokerien seurantaan. Tätä seurantaa varten sain kotiin sokerimittarin. Terveydenhoitaja näytti neuvolassa miten verensokeri mitataan ja nyökkäilin viksuna vieressä, helppo homma.

Kunnes sitten lauantai aamuna rupesin sokereita mittaamaan. Paastoarvo näytti lukemaa 6.2. Samoin tunti ruokailun jälkeen. Olin äimänä, mutta ehkä tuo vaan voi olla mahdollista. Sama homma ennen ruokaa. Surffasin netissä ja etsin ohjeet. Kyllä, ihan oikein mielestäni mittaisin. Aika ajoin pistin reiän sormeen ja koitin saada jotain lukemaa aikaiseksi. Joka kerran sama 6.2. Ei kai verensokeri aina vaan voi olla sama?

Tänä aamuna sitten soittelin neuvolaan ja sieltä sitten neuvottiin että mittari pitää vaihtaa. Ajelin riemuissani (not!) toiselle puolelle kaupunkia mittaria vaihtamaan. Siellä hoitaja sitten testasi vanhan mittarin ja uuden. Vanhaan ei ottanut näytettä, uuteen otti paastoarvon minun sormestani. Näytti 4.8, joka siis on ok arvo. Samassa kun terkkari näytettä otti, tajusin, että olin ottanut näytteen näyteliuskan väärään päähän. Nolona koitin selittää, että olin varmaankin ottanut näytteen väärin, kun se ei onnistunut. En kuitenkaan ruvennut speksaamaan tarkemmin. Otin uuden mittarin ja lähdin takaisin töihin. Ja ikinä koskaan en aio tunnustaa, että tikkuja olin käyttänyt väärin. Herjasin vielä terkkarille, että ei kai tuo nyt niin vaikeakäyttöinen laite VOI olla, etteikö sen käytöstä insinöörin papereilla selviäisi. Näköjään vaan voi.. Voin kertoa, että olo ei ole mitenkään huikean älykäs tällä hetkellä. Ja jo etukäteen nolottaa aivan järkyttävästi lausunto huolletusta laitteesta, joku ääliö on käyttänyt tätä väärin.. Että laskua odotellessa..

Aamu oli noin muutenkin järjetöntä säätämistä. Pojalla tarhatuliaisena silmätulehdus jonka takia on mentävä lääkäriin ja oltava pari päivää hoidosta pois ja näppäränä äitinä lupasin hoitaa ajanvarauksen lekurille Miehen puolesta. Tosi näppäränä äitinä sitten jätin pojan Kelakortin kotiin. Ja turha lienee sanoakaan, että siinä Kelakortissa on se sosiaaliturvatunnus. Jota siis tarvitaan ajanvarauksessa. Ja jota tietenkään en millään muista ulkoa (tais mennä ensi vuodenkin Vuoden Äiti -palkinto sivusuun). Siinä sitten selität, että muistan kyllä ne numerot, mutta en sitä missä järjestyksessä ne ovat.. No juu, joka tapauksessa laitoin sitten Miehelle tekstaria, että varasin ajan ja kellon aika perään. Ällistykseni oli valtaisa, kun Miehen kännykkä piippasi minun laukussani. Olin niin sanotusti nyrjäyttää aivoni. Kumpikaan ei, kun kävin neuvolareissun yhteydessä puhelimen viemässä kotiin, tajua miten ihmeessä puhelin minun laukkuuni oli päätynyt. Ehkä sitten unenpöpperössä olin tyhjännyt koko eteisen piirongin päällisen tyhjentänyt laukkuuni, mene ja tiedä, mutta mitään muistikuvaa minulla ei asiasta ole.

Aamun kevennys oli Iltalehden otsikko: "Kokoomusnaiset: Odottava äiti pakkohoitoon juomisesta". Olin pärskäyttää aamukahveet monitorille, kun rupesin pohtimaan, että mitähän tuon otsikon väsääjä oikein oli ajatellut sitä tehdessään. Totta kai kyseessä oli alkoholin juominen, mutta väsynyt ja aamun kohelluksesta täysin edesvastuuttomassa tilassa oleva raskaana oleva äiti rupesi pohtimaan tuota väärinkäsityksen mahdollisuutta. Että kaikenlainen juominen pitäisi lopettaa raskausajaksi. Voisivat olla neuvoloiden puhelinlinjat tukossa, kun jokainen odottava äiti soittelisi, että saako juoda lasillisen vettä tai kahvia (jota toki kukaan kunnollinen naisihminen ei raskausaikana juo) tai mehua. Kun kerran juomisesta voi joutua pakkohoitoon. Tästä innostuneena sitten rupean odottamaan koska ilmestyy seuraava tutkimustulos, jossa kerrotaan miten jokainen juomamme pisara mitä tahansa nestettä on vaaraksi sikiölle.