Olen vuosikausia meinannut neuloa itselleni Revontuli-huivin. Mutta aina on tullut jotain muka kiireellisempää neulottavaa. Ravelryn Kaheli-ryhmässä alkoi viime vuoden puolella varastoneulontaKAL, johon osallistuin ja lopulta sain ihanan liukuvärjätyn vironvillan puikoille. Pieniä mutkia oli matkassa, kun lanka loppui kesken ja aika monta kerrosta piti purkaa. Mutta nyt se on lopulta valmis, päätelty ja pingotettu. Näitä teen varmasti lisää. Neuloin huivin 5mm puikoilla ja tein pari kaavion toistoa ohjetta enemmän, että saisin langan mahdollisimman hyvin käytettyä. Lankaa meni n. 190g. Kuvatkin on otettu, mutta ovat nyt eri osoitteessa kuin minä.

Revontuli pääsee puikoille toistamiseenkin. Helppo ja kaunis malli neuloa.

Nyt neulon perussukkia nuorille mielenterveyspotilaille Hyvän Mielen Sukat tempaukseen. Ensimmäisen parin ensimmäinen sukka on jo valmis. Nallesta sukat valmistuvat tosi nopsaan ja vaihteeksi on kiva neuloa jotain pienempää.

Ja niitä kuvia tulee joskus. Jos tulee.

Törmäsin Ravelryn Kahelit ryhmässä tempaukseen, jossa kerätään sukkia nuorille mielenterveyspotilaille. Tarvetta on niin naisten- kuin miestenkin sukille. Väri ja tyyli ovat vapaat, mutta tempauksen liikkellepaneva voima Silja toivoi sukkien olevan iloisen värisiä.

Minä suunnittelen aina osallistuvani erilaisiin tempauksiin. On pitänyt neuloa sukkia kodittomille, vähävaraisille, pipoja vauvoille ja sukkia keskosille, ja niitä etiopialaisnuttuja. Mutta enpä sitten koskaan ole moista saanut aikaiseksi. Mutta nyt päätin käyttää kerän varastolankaa tähän. Jos neulomani sukkapari ilahduttaa saajaansa, se on tehtävänsä täyttänyt. Ja pysyvätpä varpaatkin lämpimänä.

Lisätietoa blogista: http://hyvanmielensukat.blogspot.com/.

Ei mee vahvasti meikäläisellä äiti-rintamalla. Huomattiin eilen Miehen kanssa, että esikoisella ovat korvat ihan tulipunaiset ja rakkuloilla. Kevät tuli tänne kohinalla ja lapset pääsivät lippiskauteen. Paha vaan, että kumpikaan ei hoksannut, että ne korvat vois suojata vaikkapa aurinkorasvalla. Esikoisen kasvot ovat päivittyneet kevään aikana pikkuhiljaa, mutta pipokautta eläessä ei sitten ymmärretty, että korvat ovat olleet ihanassa pimeydessä reilut puoli vuotta. Lapsipolon korvat siis saivat parin päivän aikana niin paljon aurinkoa, että paloivat. Nyt sitten illalla laitetaan korviin bepanthenia ja aamulla aurinkorasvaa. Tuntuu todella typerälle, että moinen asia ei edes tullut mieleeni. Ja luonnollisesti se, että lapsi on jostain kohtaa kipeä, aiheuttaa henkistä tuskaa myös äidille. Varmaan joskus tulevaisuudessa esikoinen antaa minulle äitienpäivälahjaksi käristettyjä korvia..

Bloggaaminen on jäänyt vähille ihan siitä syystä, että en ole yksinkertaisesti ehtinyt kirjoittamaan mitään. Nyt kun pää toimii aika ajoin paremmin, on asiaakin ollut mielessä vaikka kuinka paljon, mutta kun en vaan ehdi pukea niitä sanoiksi saakka. Töissä on kiire, ja kevään lopulta saavuttua tännekin, tulee illat vietettyä ihan jossain muualla kuin koneen ääressä sisällä. Psyyken tila vaihtelee. Joskus jaksan paljonkin, toisinaan taas se sängystä nouseminenkin tekee tiukkaa. Lisäksi sain lopulta diagnoosin vuosikausia vaivanneeseen jalkavaivaan: välilevyn pullistuma. Nyt sitten jännätään auttaako jumppa vai joudunko puukon alle. Näköjään tää ikä alkaa painamaan, kun vähän väliä joku paikka ilmoittelee olemassaolostaan vähän ikävämmällä tavalla.

Kuu vaihtui toukokuuksi ja meillä alkoi kurinpalautus. Olemme Miehen kanssa herkutelleet viime kuukausina antaumuksella ja sen kyllä huomaa. Nyt sitten koitetaan karsia turhia kaloreita ruokavaliosta pois ja saada joku roti sokerin syöntiin. Seuraava herkuttelupäivä on puolentoista viikon päästä, ja kaapit notkuvat herkkuja, joten itsehillintää tarvitaan.

Anne Pohtamo on jakanut taas viisaita ajatuksiaan. Hän on sitä mieltä, että masennus johtuu arvotyhjiöstä. Voi miten helppoa oliskaan olla Anne, kun ratkaisu jokaiseen ongelmaan on rukoilu. Minä uskon Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään. Mutta silti olen masentunut. Ilmeisesti yhteys yläkertaan ei ole kunnossa.

Masennus on myrkkyä. Ne jotka ovat tämän sairauden kokeneet tietävät sen. Masennus myrkyttää ajatusmaailman, vinksauttaa sen. Yhtäkkiä elämässä ei ole mitään hyvää ja itse on täysin arvoton. Mikään teko ei ole riittävän hyvä. 

Miten tämän olotilan sitten voisi selittää parhaiten sellaiselle henkilölle, joka ei ole tautia koskaan sairastanut? Iso osa ihmisistä kun on edelleen sitä mieltä, että masentuneet ovat vaan laiskoja ja että masennus paranee nousemalla ylös sängystä ja lähtemällä lenkille. Luin vastikään tutkimuksesta jossa oli tutkittu liikunnan vaikutusta masentuneen mielialaan. Niille masentuneille, jotka olivat aktiivisesti harrastaneet liikuntaa ennen sairastumistaan, liikunta auttoi. Mutta muille sillä ei ollut parantavaa vaikutusta. Minä olen kulkenut kohta puolitoista vuotta ainaisessa harmaudessa. Kuvitelkaa sellainen myöhäissyksyinen päivä. On aina hämärää ja pimeää, hernerokkasumu peittää maiseman. Kaikki valo katoaa pimeyteen ja sumuun. Sellaisessa maailmassa masentunut elää. Joka ainoa päivä, vaikka todellisuudessa paistaisi mitä kirkkain kesäaurinko. Masentunut on henkisesti halvautunut. Vaikka miten yrittää toimia, mieli ei vaan saa sinua liikkeelle. Tiedät, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta käytännössä et saa mitään tehtyä, kun et pääse edes sängystä ylös.

Masentunut ihminen tuntee itsensä kaikilla tavoin arvottomaksi ja kelvottomaksi. Joskus jopa liian arvottomaksi ja kelvottomaksi elämään. Koska masentunut ei saa otetta elämästä, ovat ne pienetkin arkiset toimet suuria vuoria. Otetaan esimerkiksi henkilökohtainen hygienia. Niinkin pieni juttu kuin suihkussa käynti on liian iso asia käsiteltäväksi ja sitä voidaan lykätä päiviä. Tai ruoanlaitto. Jos kaapissa ei ole valmista ruokaa, on helpompi olla syömättä. Masentunut on joissain asioissa kuin lapsi. Hän kaipaa hirvittävästi vakuutteluja siitä, että kelpaa ja on tehnyt jotain hyvin ja oikein. Murskaavinta on reagoida negatiivisesti. Jos minä iloitsen siitä, että olen saanut tiskikoneen tyhjennettyä ja likaiset astiat koneeseen, pahinta mitä tilanteessa voi tehdä, on sanoa, että olisit samalla pyyhkinyt nuo pöydätkin. Minulle iso juttu mitätöidään. Minun päässäni viaton lause kääntyy sellaiseen muotoon, että olet laiska ja saamaton paska. Tämä taas syö kaiken motivaation ja sen pienen ilon siitä, että on saanut jotain tehtyä.

Masentunutta kannattaa siis kohdella silkkihansikkain. Tiedän että läheiset turhautuvat, että he eivät aina jaksaisi kannatella aikuista ihmistä, kiitellä itsestäänselvyyksistä, mutta nämä jutut ihan oikeasti auttavat, kannustavat ja motivoivat tekemään lisääkin.

Masentuneen ihmisen tulisi oppia olemaan itselleen armollinen. Ei kuukauden sotkuja tarvitse siivota kahdessa tunnissa. Hoida tänään tiskit, siinä on tavoitetta jo kerrakseen. Jos onnistut, tee jotain kivaa. Jos kivaa on neuloa, neulo. Jos tykkäät askarrella, lukea, lähteä ulos, saunoa, laulaa, pelata tietokoneella, luke jne. tee sitä vaikkapa tunti palkkioksi. Ota tavoitteeksi tehdä yksi kiva asia päivässä. Ja sitten kolme. samalla voit tehdä sen yhden tai kolme kotityötä. Tärkeintä on oppia taas pitämään itsestään ja nauttimaan elämästä.

Mitä antaisin neuvoksi masentuneiden läheisille? Jaksakaa olla läsnä. Kuunnella samoja asioita kerta toisensa jälkeen. Olla tukena ja kannustaa. Se on raskasta, tiedän sen sekä itse masentuneena, että masentuneiden ystävänä. Kun sitä niin haluaisi ottaa edes pienen osan toisen taakasta pois, mutta kun ei voi. Ja ottakaa aika ajoin myös etäisyyttä kotiin ja pitäkää huolta omasta mielenterveydestänne. Käykää kavereiden kanssa ulkona, ja koittakaa joskus houkutella se masentunutkin mukaan.