Loman aikana kahvinjuonti jäi hyvin vähälle. Töissä kun siitä tuli tapa: aamulla ei voinut töitä aloittaa ennen kuin kahvit on juotu. Pari tuntia myöhemmin nautin kupin kahvia aamupalan kanssa. Lounaan jälkeen kuppi, että jaksaa tehdä töitä. Iltapäivällä vielä kerran kupillinen, että työpäivän viimoiset tunnit saisivat vähän vauhtia. Voin kertoa, että vatsa ei kiittänyt.

Kun lomasta selvisin kahvitta, päätin lopettaa sen litkimisen kokonaan. Ja vatsa voi hyvin. Mutta nainen ei. Koko ajan väsytti. Oli sellainen sumuinen olo. Mitään ei saanut aikaiseksi. Kiukutti ja päätä särki. Kolmen viikon ajan sinnittelin. Sitten kiusaus kävi ylivoimaiseksi ja sorruin kupilliseen. Ja mikä jumalainen nautinto se olikaan! Tuntui kuin veri suonissa olisi alkanut kiertämään paremmin. Kadoksissa ollut energia löytyi, ja päänsärkykin helpotti. Tuntui kuin olisin ollut uudelleen syntynyt. Mies sanoo minua hyperaktiiviseksi oravaksi (viittaus Yli aidan-piirrettyyn), ja sellaiseksi oloni tunnenkin.

Nyt käytän tuota taivaallista nektaria kupillisen päivässä. Katsotaan miten pitkään pystyn vastustamaan suurempia annoksia. Eikös se niin mene, että addiktio vaatii aina vaan isomman ja isomman määrän nautintoainetta tuottaakseen riittävän nautinnon? Sitä paitsi, viimeisimmät tutkimustulokset ovat kuuluttaneet, että kahvi on terveellistä. Addiktihan tuppaa usein myös puolustelemaan nautintoaineen käyttöään..

Mutta suklaasta olen onnistunut pysymään erossa toistaiseksi. Saa nähdä milloin sen houkutus käy ylivoimaiseksi...