Sitä sen on oltava, kun mikään ei kiinnosta tai huvita. Uutena vuotena ilkuin ystävilleni, että minä en koskaan käynyt läpi 30 kriisiä, mutta vuodenvaihteen jälkeen on sekin tainnut iskeä päälle. Peliä ei varsinaisesti ole menetetty, mutta mielessä on kuitenkin isona ajatuksena, että tässäkö se elämä sitten oli. Parisuhdekin tässä on ollut koetuksella, mutta kun pidetään tuo keskusteluyhteys kunnossa, niin eiköhän sekin tästä rytinästä selviä.

Kuntoilu ei hyvita, joskin syömisen olen saanut paremmin hallintaan. Pieniä aterioita monta kertaa päivässä. Muka kevyttä, näkkäriä, hedelmiä ja silti paino nousi viikossa 1,1 kiloa.

Neulominen ei huvita. Tilaussukkien tokavikan parin purin jo toiseen kertaan. Ja sisu ei anna myöten aloittaa mitään ennen kuin nämä on saatu valmiiksi, vaikka lanka odottaa valmiina mm. omiin villasukkiin ja Novitan Kuurasta tehtävään liiviin.

Ja jotain masennusoireitakin on taas havaittavissa, tosin lienevät enemmän yhteydessä tuohon em. kriisiin kuin uudelleen romahtamiseen. No, kevättä kohti mennään, päivätkin tuntuvat pitenevän ihan silmissä. Töistä päästyä ehtii jo näkemään aavistuksen päivänvalosta.