...Herätä yöllä omaan itkuunsa, kun on nähnyt kamalaa unta.

...Valvoa unen jälkimainingeissa aamuyötä.

...Miettiä sitä onko uni enne jostain, vai ihan vaan uni muiden joukossa.

Viime yönä olin kaupassa. Ostelin jonkun nuoren tytön, joka oletettavasti oli minulle jotenkin läheinen, keittiötarvikkeita. Läheisellä käytävällä pieni lapsi huusi itkien isää. Aikani kuunneltuani huolestuin ja menin katsomaan mikä mahtaa olla hätänä. Samalla hetkellä kun näin lapsen istuvan kärryssä, tämä alkoi kiivetä siitä ylös. Lapsi oli pieni poika, ehkä noin 1-2 vuotias pellavapää. Ryntäsin kärryjen luokse, ja samaan aikaan hyllyn takaa juoksi paikalle lapsen isä. Isä oli Mieheni. Jähmetyin paikalleni, ja näin miten Mies säikähtäneen tuli vaippapakettia yms tavaraa sylissä, otti pojan kiinni ja piti sylissään. Itseään ja poikaa rauhoittaakseen. Tunsin sydämeni särkyvän. Samassa Mies huomasi minut. Väkinäisesti juttelimme jotain yhdentekevää. Mies kertoi ettei ole katunut päätöstään perustaa perhe ilman minua, vaikka yksinhuoltajan elämä ei ihan helppoa ollutkaan. Lapsi on kuitenkin se täyttymys. Mielessäni takoi ajatus, että miksei Mies voinut perustaa perhettä minun kanssani, koska kuitenkin olisin siihen ollut valmis. Annoin Miehelle käyntikorttini ja pyysin soittamaan, jos tarvitsisi apua pojan kanssa, tai haluaisi jutella tms. Samaan aikaan halusin kuitenkin vain Miehen pitävän minusta tiukasti kiinni. Käännyin pois kyyneleet silmissä ja heräsin omaan itkuuni. Oli pakko varmistaa että Mies tosiaankin oli vieressäni, ja vähän silittää tämän poskea.

Unesta oli tavallaan jotain hyötyäkin. Alkuvuoden kriisissä mietin että haluanko todellakin perheen ja naimisiin, onko se sitä elämää, johon olisin tyytyväinen. Epäilykset ovat jo aikaa sitten kadonneet mielestäni, ja tieto siitä, että tämä on juuri sitä mitä minä haluan, vahvistui entisestään. Oletettavasti Mies ajattelee samoin, koska lapsi on jo tulossa ja olemme lyöneet hääpäivän lukkoon. Pitää varmaan skarpata ja pitää miestä ekstrahyvänä, ettei vaan tule toisiin ajatuksiin..