Näin tovi sitten telkkarista mainoksen ensi viikon 45 minuuttia ohjelmasta. Siinä pikkuruinen vauva itki kuin kurkkua olisi leikattu ja tärisi kuin horkassa. Kyseessä oli siis huumeäidin vauva. On se kumma, että kaikkeen tämä yhteiskunta puuttuu, sellaisiinkin asioihin joihin ei oikeasti tarvitsisi, ja sitten nuo helvetin huumehörhöt voivat raskaana ollessaankin vetää kamaa minkä kerkiävät. Kukaan ei voi asiaan puuttua, ellei narkkari itse halua hoitoon. Itse kannatan pakkohoitoa moisille. Oli nimittäin niin sydäntäsärkevää katsoa sitä parinkymmenen sekunnin inserttiä tulevasta ohjelmasta. En tiedä uskaltaako jaksoa edes katsoa, kun itken kuitenkin hysteerisesti koko ajan.

Jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että yhteiskunta ei muka pysty suojelemaan noita syntymättömiä vauvoja, vaikka resursseja tuntuu olevan jokaisen luunapin ja tukkapöllyn selvittämiseen pohjia myöten. Ja se yksi tukkapölly voi pelastaa lapsen hengen, kun taas tuon huumevauvan äiti voi aiheuttaa lapselleen paljon pahempaa tuskaa. Kyllä jokainen vauva ansaitsee paremman äidin ja syntymän. Ja nyt sitten on ihan turha kenekään väittää, että hyväksyn lapsen pahoinpitelyn, näin ei ole asian laita. Mutta kun pistetään puntariin sen vastasyntyneen kärsimykset ja se tukkapölly, niin on ihan saletti, että mielestäni se yksittäinen tukkapölly on siltikin pienempi paha.