Japanin traagiset tapahtumat ovat jo herätelleet kaiken maailman perskärpäsiä. Suomalaiset poliitikotkin ehättivät ydinvoimalaturmien jälkeen antamaan omat paheksuvat lausuntonsa lisäydinvoimasta. Ja lopulta heräsivät ne maailmanlopun ennustajatkin. Maailmanloppu tulee kuulemma 22.12.2012. Eilen jo melkein pakkasin tavarani työmaalla ja lähdin kotiin. En sit uskaltanut, kun eihän siitä maailmanlopusta takeita ole. Toisaalta taas sitä olis ehtinyt viettää ehkä käsittämättömän hienot vuoden ja yhdeksän kuukautta, et mitä yhdestä työpaikasta.

Rupesin kuitenkin miettimään, että mitäs jos ne ennustajat ovatkin oikeassa. Että meillä alle kaksi vuotta aikaa. Pitäiskö sittenkin lähteä kälppimään töistä. Myydä auto ja asunto ja lähteä perheen kanssa maailmalle. Tosin jos kaikki muutkin keksis tehdä saman vedon, niin olis aika ankeeta reissata kun ei olis ketään joka lentäis koneita, ajais autoja ja junia, siivois hotelleita ja laittais ruokaa. Et parempi vaihtoehto on kai ostaa iso pakastin ja ruveta hamstraamaan sinne ruokaa koko perheen tarpeiksi, jos kaikki ruoantuottajat ja kaupantädit - ja sedät vaikka lopettais työnteon.

Väkisin maailmanlopun alla rupeaa miettimään elämäänsä. Noin yleisesti ottaen olen onnellinen ja tyytyväinen. Toki ois kivaa jos ois sen verran rahaa että saatais asuntolaina maksettua. Töissä tökkii, mut hyvin harvalla kai kuitenkin on sellanen työpaikka, johon on ihan joka ainoa aamu kiva mennä. Joillain varmasti, mut ei kaikilla. Toivottavasti ainakaan en ole ainoa joka ei ihan joka päivä tule riemusta kiljuen töihin. Mut jos aikaa tosiaan olis jäljellä ensi vuoden joulukuuhun, niin en tosiaankaan töihin tulis. Viettäisin aikaa perheen kanssa.

Koska omaan aivan järkyttävän vilkkaan mielikuvituksen, enkä sen vuoksi osaa ihan kaikkia juttuja asettaa oikeaan mittakaavaan, rupesin eilen miltei hyperventiloimaan, kun ajattelin asiaa. Että olis se alle kaksi vuotta. Lapset ovat pieniä. Ne ei ehdi oppia hiihtämään, eikä luistelemaan. Minusta ei koskaan tule mummoa. Millaista on elämä ilman tulevaisuutta? Älyttömintä oli tosiaan ajatus siitä, että lapset ei ehdi kasvaa isoiksi ja aikuisiksi. Kun eihän ne vielä ymmärrä moista käsitettä eivätkä osaa edes ajatella, että tässä nyt kasvetaan ja aikuistutaan ja tehdään äidistä mummo.

Mutta tuli se maailmanloppu tai ei, niin vois kai sitä oikeastikin miettiä mitä sitä haluais isona tehdä. Minä haluaisin asua isossa vanhassa talossa maalla. Olis lapsilla tilaa leikkiä. Voitais Miehen kanssa hakea sijaisvanhemmiksi. Ottaa ehkä eläimiäkin. Pyörittää omaa B&B majoitusta. Ja opetella tekemään niitä purjeita. Siinäpä se. Mut missään tapauksessa en istuis kahdeksaa tuntia toimistossa lasten ollessa vieraalla hoidossa. Enää puuttuu vaan rahat tuohon kaikkeen :)