Minä olen lapsesta saakka ollut iltaihminen ja yökyöpeli. Vanhemmilta salaa luin pitkälle aamuyön tunteihin saakka hyvää kirjaa. Aikuisena (ennen lapsia siis) lukeminen jatkui, tosin enää sitä ei tarvinnut tehdä salaa. Lisäksi tulivat netti ja telkkari. Ja mikäs siinä valvoessa, kun seuraavana päivänä saattoin nukkua pidempään.
 

Toisin on nyt. Huomaan iltojen venyvän jälleen. Kello on puolen yön tietämillä kun hipsin sänkyyn. Valitettavasti aamuheräämistä ei voi venyttää puoleen päivään, kuten ennen, vaan se herätys tulee tuossa puoli seitsemän, seitsemän tietämillä. Riippumatta siitä oletko mennyt nukkumaan kahdeksalta vai kahdelta. Pienten lasten vanhemmilla on harvoin yhteistä aikaa, mutta sitä ihan omaa aikaa tuppaa olemaan vieläkin harvemmin. Ja mikäs sen parempaa omaa aikaa, kuin se aika päivästä jolloin lapset nukkuvat. Paha vaan, että minun tapauksessani ilta ehtii vaihtua yöksi ja seuraava päivä menee sitten puolikoomassa väsymyksen vuoksi. Väsymys on siis ihan itse aiheutettua, mutta ei silti poista sitä.

Noin muutenhan tämä väsymys olis ihan käsiteltävissä, mutta kun päässä on vikaa, niin väsymys pahentaa vikaa entisestään. Mutta minkäs teet kun se uni ei vaan tule. Ja jos pää antais unelle myöten, vihoittelee kroppa.